Steelwing – Zone Of Alienation

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 28.12.2011

Ruotsalainen Steelwing jatkaa kakkosalbumillaan jo debyytiltä tuttua linjaa, tuupataan kaiuttimista ulos kovin kliseistä brittiläisvaikutteista heavy metallia. Tässä tapauksessa kolikolla on kaksi puolta, sillä säikähdin jo hieman albumin tittelistä, ettei yhtye vaan ole lähtenyt maanmiestensä Hammerfallin järkyttävälle scifi-linjalle. Toisaalta olisi yhtyeen kliseiden täyttämään musiikkiin kaivannut jotain uudistusta.

”Zone Of Alienation” ei ole yhtyeen uralla sen paremmin askel taakse, kuin eteenpäinkään, vaan yhtyeen ura junnaa sanatarkasti ihan yhtä paikallaan, kuten itse musiikkikin levyllä. Se tarjoaa muutaman varteenotettavan ja koukuttavan rallin, aivan kuin debyyttikin, mutta vajoaa loppu materiaalin takia syvälle keskinkertaisten heavy metal-albumien suohon. Ripeä ”Full Speed Ahead!”, sekä kertosäkeillään koukuttavat ”Breathless” ja ”The Running Man” toimivat kaikista kliseistään huolimatta erinomaisesti, mutta loppulevystä ei tahdo edes juuri keksiä mitään järkevää sanottavaa.

Steelwingillä on hiukan sama ongelma, kuin aiemmin arvostelemallani Reckless Lovella. Se yrittää tehdä tarkasti esikuviaan kopioiden jotain elämää suurempaa, mutta lopputulos on aivan liian muovinen. Pilkuntarkka kitarointi tai kliiniset soundit kun eivät tee heavy metal-levystä klassikkoa, jos yhtyeellä ei ole yhtään mitään omaa tarjottavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Zone Of Alienation” on kaikesta huolimatta ihan kuunneltava levytys, mutta samalla se on myös karvas pettymys. Olisi odottanut, että Steelwing olisi toisella yrittämällä noussut kakkosdivarista kohti suurempia areenoita, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Klassisen brittihevin diggareille tämä on ihan mukiin menevää, mutta ei todellakaan yhtään sen enempää. Pisteet kolmesta onnistuneesta kappaleesta, mutta tuskinpa tätä levyä tulee kaivettua vuosikymmenien jälkeen esille.

5/10

Kappalelista:
1. 2097 A.D.
2. Solar Wind Riders
3. Full Speed Ahead!
4. Breathless
5. Tokkotai (Wind Of Fury)
6. Zone Of Alienation
7. The Running Man
8. They Came From The Skies
9. Lunacy Rising

http://www.myspace.com/steelwing

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat