Woods Of Ypres – Woods 5-Grey Skies & Electric Light

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 29.12.2011

Niiden vuosien aikana, mitä olen näitä levyarvosteluja tehnyt, ei näin vaikeaa tehtävää ole eteeni tullut. Ehdin kuuntelemaan tätä kanadalaisyhtyeen viidettä täyspitkää muutaman viikon ajan ja hehkuttamaan sitä useille ystävilleni, kunnes kuulin yhtyeen nokkamiehen David Goldin (R.I.P.) traagisesta kuolemasta. ”Woods 5-Grey Skies & Electric Light” käsittääkseni kuitenkin julkaistaan ihan aikataulun mukaisesti, ainakaan mitään muuta informaatiota ei toistaiseksi ole tullut, mutta katkeran jälkimaun se aiheuttaa.

Musiikillisesti Woods Of Ypres on viidennellä levyllään parhaimmillaan. Sen omintakeinen doom metallin, gootti rockin ja black metallin yhdistelmä on aikaisempiin levyihin verrattuna selkeästi koukuttavampaa ja rokkaavampaa. Omaperäisyydestä yhtye ei kuitenkaan ole tinkinyt senttiäkään, mutta aiemmilla levyillä kuullut black metal-osiot ovat jääneet vähemmälle, ja ainoastaan levyn keskivaiheilla kuultava ”Adora Vivos” tuo niitä vielä hieman esille. Sen sijaan yhtye keskittyy tällä, todennäköisesti viimeisellä levyllään melankoliaan, doomiin ja rock’n rolliin. Se tuo hetkittäin musiikillisesti mieleen jopa yhtyeet, kuten Type O Negative sekä The 69 Eyes, luoden kuitenkin sen oman synkän ja ainutlaatuisen tunnelmansa.

Woods Of Ypres on aina tunnettu myös kovin persoonallisista lyriikoistaan ja siitä ei ole tingitty tälläkään levyllä. Joskus ne saattavat kuulostaa jopa koomisilta, mutta ihan nyt tällä hetkellä ne eivät allekirjoittanutta kauheasti naurata. Kuitenkin ne tuovat oman persoonallisen tunnelmansa levylle, siinä missä David Goldin monipuolinen ja vahva lauluäänikin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn parhaimmistoon kuuluvat avausraita ”Career Suicide (Is Not Real Suicide)”, ”Lightning & Snow” sekä ennen kaikkea “Death Is Not An Exit” tarjoavat melankolista metallia parhaimmillaan ja koukuttavat kuuntelijan selkeillä tarttuvilla kertosäkeistöillä. Kokonaisuudessaankin ”Woods5-Grey Skies & Electric Light” on ennen kaikkea tasapainoisin yhtyeen tuotos, jonka luulisi kelpaavan kaikille melankolisen rockin/metallin ystäville. Yhtyeen luokittelu jonnekin doom/black metal-osastolle on mielestäni suhteellisen hämäävä, koska suosittelisin tätä uusinta levyä lähinnä jonnekin Type O Negativen ystäville, enkä niinkään black metal-puristeille.

Kovin oli synkät tunnelmat tätä tekstiä luodessa, eikä nenäliinoiltakaan vältytty, mutta ”Woods 5-Grey Skies & Electric Light” olisi ilman traagisia tapahtumiakin ansainnut vähintään sen yhdeksän pistettä kymmenestä. Davidin muistoa kunnioittaen lisään sen yhden pisteen levylle vielä lisää, R.I.P.

10/10

Kappalelista:
01. Career Suicide (Is Not Real Suicide)
02. Travelling Alone
03. Alternate Ending
04. Lightning & Snow
05. Finality
06. Death Is Not An Exit
07. Adora Vivos
08. Silver
09. Modern Life Architecture
10. Kiss My Ashes (Goodbye) (Pt.1)
11. Kiss My Ashes (Goodbye) (Pt.2)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/woodsofypres

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat