Fishbonelle uudet keikkapäivät
Rytmikäs vaihtoehtoyhtye Fishbone tanssittaa Tampereella ja Helsingissä marraskuussa. Kuukausi sitten Angelo Mooren sairastumisen vuoksi peruuntuneille Fishbonen kevään keikoille on löydetty uudet päivämäärät. Skan, punkin, rockin, funkin ja soulin meneväksi paketiksi käärivä Fishbone esiintyy keskiviikkona 21. marraskuuta Tampereen Klubilla ja torstaina 22. marraskuuta Helsingin Nosturissa.
Blindside @ Nosturi
Ruotsalainen raskasta alternative rockia ja metallia yhdistelevä pitkän linjan ruotsalaisbändi Blindside esiintyi yhdessä kotimaisen TheRainin kanssa Helsingin Nosturissa 31. päivä maaliskuuta. Lue lisää nähdäksesi kuvia keikalta.
Fishbonen Suomen keikat peruuntuvat
Amerikkalainen Fishbone on peruuttanut koko Euroopan-kiertueensa keväälle 2012. Myös keikat Helsingin Nosturissa 2.5. ja Tampereen Klubilla 3.5. on peruttu. Syy peruutukseen on laulaja Angelo Mooren vakavasti tulehtunut polvi, jota on jouduttu operoimaan kaksi kertaa kuluneen viikon aikana. Ostetut ennakkoliput lunastetaan takasin Tiketin toimipisteissä.
Dragonforce lokakuussa Suomeen
Maailman kuumimpiin power metal -yhtyeisiin lukeutuva Dragonforce soittaa lokakuussa kaksi keikkaa Suomessa; Seinäjoella ja Helsingissä. Huippunopeasta ja värikkäästä kitaroinnista tunnetun Herman Li:n luotsaama DragonForce julkaisee huhtikuussa uransa viidennen studioalbumin. “The Power Within”-levyllä esitellään myös bändin uusi vokalisti, Marc Hudson.
Pennywise Suomeen kesäkuussa
Bad Religionin ja NOFX:n ohella kaikkien aikojen merkittävimpiin skatepunk-bändeihin lukeutuva Pennywise saapuu lähes 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Keväällä kymmenennen studioalbuminsa julkaiseva yhdysvaltalaisbändi nähdään Nosturissa torstaina 28. kesäkuuta. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 26. maaliskuuuta.
Norma Jean @ Nosturi
Kuvia viime sunnuntain Norma Jean, The Chariot sekä Dead & Divine keikalta Helsingin Nosturista. Lue lisää nähdäksesi kuvat.
Integrity Nosturiin kesäkuussa
Yhdysvaltalainen hardcore punkin legendoihin lukeutuva Integrity saapuu Helsinkiin kesäkuussa. Yhtye esiintyy Mad-Tourbookingin virallisten verkkosivujen mukaan Nosturissa 16. päivä kesäkuuta osana tulevaa Euroopan kiertuettaan. Keikasta ei kuitenkaan ole vielä julkistettu virallista tiedotetta.
Kiitos uutisvinkistä: Juha Soini
Adrenaline Mob kesäkuussa Nosturiin
Yhdysvaltalainen raskaan sarjan uusi superkokoonpano Adrenaline Mob saapuu keikalle Nosturiin, Helsinkiin, sunnuntaina 10. kesäkuuta. Metallimusiikin mafiaksi kutsutun bändin riveissä soittavat mm. Mike Portnoy (mm. Dream Theater) ja Russell Allen (Symphony X), ja yhtyeen esikoisalbumi ”Omertá” julkaistaan Suomessa maaliskuun lopulla. Nosturin-keikan liput tulevat myyntiin torstaina 16. maaliskuuta Tiketissä.


