Airbourne klubikeikoille Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.7.2013

AirbourneKesäkuussa Rock The Beach-festivaaleilla yleisön villinnyt, perinteisen hard rockin nimeen vannova australialainen Airbourne saapuu kahdelle klubikeikalle Suomeen. Vastikään kolmannen pitkäsoittonsa ”Black Dog Barking” julkaissut bändi esiintyy Helsingin The Circus-klubilla perjantaina 1. marraskuuta ja nousee Tampere-talon lavalle heti seuraavana iltana. Airbournen lämppärinä nähdään brittiläinen Black Spiders sekä Ruotsista ponnistava Corroded. Liput tulevat myyntiin perjantaina 5. heinäkuuta.

10 vuotta sitten perustettu, hard rockin kärkinimiin lukeutuva Airbourne on kulkenut pitkän tien pienestä Victorian osavaltiossa sijaitsevasta Warrnamboolin kaupungista. Rock ´n´rollin ilosanomaan vankkumattomasti uskova bändi on kolunnut klubeja ja festivaalilavoja ympäri maailmaa. Häpeilemättömän kovaa rokkaavan livebändin maineessa paistatteleva Airbourne on lämmitellyt urallaan maailmanluokan tähtiä kuten Rolling Stonesia, Motörheadia, Mötley Crüeta ja Iron Maidenia. Edellisen kerran Airbourne esiintyi Suomessa kesäkuussa järjestetyllä Rock The Beach-festivaaleilla monituhatpäisen yleisön edessä lämmittäen entisestään kuuman hiekkarannan hikiseen hurmokseen.

Airbournen lämppärinä nähdään englantilainen, energisesti rokkaava Black Spiders sekä ruotsalainen raskasta rokkia soittava Corroded.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Airbourne (AU), Black Spiders (UK), Corroded (SWE)
Pe 1.11.2013 The Circus, Helsinki (ovet klo 19)
La 2.11.2013 Tampere-talo, Tampere (ovet klo 18)

LIPUT:
Myyntiin pe 5.7.2013 klo 9.00
Helsinki: Toimituskuluineen alk. 39,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,83 euroa/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi
Tampere: Toimituskuluineen alk. 39,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98 e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat