Aitoa ja rehellistä suomirockia – Harhatulen ”Rantanen”

”Rantanen” tuoksuu havupuumetsältä ja on yhtä tuttavallinen kuin suomalainen humalassa. ”Rantanen” on kuin vaatimaton suomalaismies, joka ei tee itsestään numeroa. Harhatuli -yhtyeen toinen albumi kuulostaa ja tuntuu niin suomalaiselta kuin suomirock vaan voi. Mitään uraauurtavaa ei ole lähdetty yrittämään, vaan levy tuo rehellisesti esille havupuiden valloittamassa maassa asuvan kansan elämää.

Harhatuli on perustettu vuonna 2011 Tampereen tienoilla ja on siitä saakka omalta osaltaan vaalinut suomirockin perinteitä. ”Rantanen” on klassista rockia, vaikka välillä pyörähdetään muutamat askeleet iskelmän puolella. Levyn sanoituksissa pyöritellään hyvinkin arkipäiväisiä teemoja. ”Rantanen” kertoo sympaattisesta miehestä jota kohtalo on kovasti kolhinut, mutta tästä huolimatta mies tuo läsnäolollaan paljon iloa ympärillä olevilleen. ”Vätys” on vastaavasti kuvaus miehen mittelöinnistä masennuksen kanssa. ”Tähtisilmä” tuo kuitenkin keveyttä albumille rakkauden huuruisella sanomallaan. ”Mainetta Ja Kunniaa” on kuin jatkosodasta selvinneen päiväkirja, jossa puidaan tunnontuskia, joita ei lähimmäisille haluta kertoa. ”Valkoinen Viestintuoja”, joka on Costello Hautamäen säveltämä, on hyvästienjättö ystävälle ja päättää albumin haikeissa tunnelmissa.

”Rantanen” rakentuu pitkälti sanoitustensa varaan, sillä yhtyeen äänimaailma on tasainen ja yllätyksetön – kappaleiden melodiat eivät juuri herätä mielenkiintoa vaan soljuavat sanoitusten mukana. Osa kappaleista alkaa räväkästi, kuten ”Jätkäpojan Syksy” ja ”Vätys”, mutta nekin hiipuvat tasaisiksi kappaleiksi. Monissa kappaleissa kuullaan kitarasooloja, mutta nekään eivät herätä suurempia ajatuksia. Levyltä ei nouse mieleen kovin montaa kappaletta useamman kuuntelukerran jälkeenkään, mutta ”Anna Palaa Aliisa” tekee sen tarttuvien kertosäkeidensä ja reippautensa puolesta. ”Rantanen” on lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä levy, joka sisältää hyvän annoksen rentoa ja melankolista suomirockia, joka varmasti puhuttelee monia kuuntelijoita. Tero Hildenin ääni on karismaattinen ja miellyttävä ja hän tulkitsee kappaleiden tarinoita niin, että ne heräävät henkiin. Valitettavasti vain muutama kappale herättää kiinnostusta, jonka takia kokonaisvaikutelma levystä jää vaisuksi ja hiukan tylsäksikin.

6/10

Kappalelista:

  1. Hyvän Miehen Haudalla
  2. Rantanen
  3. Hyvästiin Viimeiseen
  4. Hohtoon Hopeiseen
  5. Jätkäpojan Syksy
  6. Vätys
  7. Tähtisilmä
  8. Hullu Nainen
  9. Anna Palaa Aliisa
  10. Mainetta Ja Kunniaa
  11. Sitä Elämä On
  12. Valkoinen Viestintuoja

Harhatuli Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Lue lisää aiheesta

Vauhdikasta rockia räväyttelevä Never Train Kaaoszinen tentissä: menneisyys kaunis, tulevaisuus valo... Pohjois-Suomen metropoleista eli Oulusta ja Rovaniemeltä ponnistava street rock -bändi Never Train perustettiin 2.6.2012, ja se julkaisi toisen EP:nsä...
Pop rockia Luxemburgista – arviossa My Own Ghostin ”Life On Standby” Luxemburgista ponnistava My Own Ghost julkaisi huhtikuun alussa toisen pitkäsoittonsa “Life On Standbyn”. Levyn kannessa on naismallinukke, joka on ka...
Suoraviivaisen selkeää katurockia Never Trainilta: arvostelussa DNAR Pohjoisen turuilta suureen maailmaan ponnistava suomalainen Never Train julkaisee toisen EP:nsä. Se kantaa nimeä "DNAR". Minua harmittaa, että EP ...
Muddy Moonshine, Ember Falls, Diablerie ja Suuri Tuntematon – levyt arvioitavina Kokeilin syksyllä jo kerran arviota, jossa arvostelen useamman levyn kerralla. Kun tämä kokeilu osoittautui onnistuneeksi, päätinpä kokeilla sitä tois...