Alpha Indigo – Blueprints

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.10.2012

Alpha Indigo on lähettänyt Kaaoszinelle neljä biisiä kattavan ”Blueprints”-EP:nsä. Bändi kuvaa musiikkinsa olevan garage rockia, eli perin amerikkalaisissa tunnelmissa mennään.

Alpha Indigon musiikki on rauhallista ja simppeliä rockia, jota maustetaan groovaavalla soolokitaroinnilla. Pääosissa on vokalistin ääni, jossa on kyllä tiettyä sopivaa asennetta. Kaverin englannin ääntämys on myös varsin pätevän kuuloista, ja radiossa kuultuna bändi menisi amerikkalaisesta yhtyeestä. Kappaleisiin on haettu erilaista soundia käyttämällä koskettimia, jotka tulivat kyllä ihan puun takaa ensimmäisellä kuuntelulla.

Kitaroiden soundit ovat mukavan kuivakat ja muutenkin soundit on hyvin garage rockiin sopivat. Rummut ovat mukavan taustalla, ja soolokitaroinnissa on sopivasti enemmän iskua kuin muissa soittimissa. Hatunnosto myös selkeästi kuuluvasta bassosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin musiikki on tunnelmallista ja ihan hyvin tehtyä, mutta jotenkin armottoman tylsää. EP:n sisältämät neljä biisiä kestää kukin yli neljä minuuttia, ja näinkin rauhallisella tempolla soitettuna tuntuu, kuin yksi biisi kestäisi ikuisuuksia. Kappaleet ovat myös liian tasalaatuisia, eikä mikään biisi erotu edukseen – tai edes haitakseen. Jotenkin biiseistä tulee mieleen ne geneeriset rockbiisit, joita välillä käytetään pelien taustamusiikkina. Omassa tyylissään varmasti ihan pätevä EP, mutta itse en jaksa kuunnella tätä kokonaan alusta loppuun.

6/10

Kappalelista:
01. In Solitude
02. For The Stars That Shone
03. Clear Water
04. Enough

http://www.alphaindigo.net/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat