Amaranthe toivoo Dynaztyn Nils Molinista vakituista jäsentä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.3.2017

 

Ruotsalainen Amaranthe ei ole vieläkään saanut vakituista laulajaa, joka hyppäisi hiljattain yhtyeestä eronneen Joacim ”Jake E” Lundbergin saappaisiin. Vuonna 2016 ja aiemmin tänä vuonna Smash into Piecesin laulaja Chris Adam Hedman Sörbye tuurasi vokalistin osuuksia, kun taas tässä kuussa Amaranthe kiinnitti Dynaztyn laulaja Nils Molinin kolmelle Ruotsin keikalleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Amaranthen laulaja Elize Ryd sanoo Molinin olevan vakituisen laulajaehdokaslistan kärkipäästä ja hän toivoo tämän jäävän bändiin. Chris Adam Hedman Sörbyen tavoin Molinilla on kuitenkin myös toinen bändi, joka Rydin mukaan hankaloittaa asioita. Ryd iloitsee hänen ja Molinin lauluäänien yhteensopivuudesta ja sanoo koko bändin toivovan Molinista vakituista jäsentä kokoonpanoon.

Ryd kertoo Jake E:n lähdön olleen odottamatonta. ”Se oli shokki bändille. En olisi koskaan halunnut hänen lähtevän. Mutta ymmärrän, että hänellä oli muita musiikillisia ideoita. Se oli hänen päätöksensä. Kukaan ei pakota ketään tekemään mitään. Se on kuin elämässä ylipäätään – riskejä on otettava. Jos tuntuu siltä, että on valmis yrittämään, niin sitten se on tehtävä. Jos tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää, niin siinä ei ole sitten mitään jahkailtavaa.”

Nils Molin nähdään myös tulevalla Suomen Maximalism Finland 2017 -kiertueella huhtikuussa. Kiertue starttaa 6.4. Tampereen Pakkahuoneelta ja kattaa yhdeksän keikkaa, joista Kuopion ja Turun esitykset ovat jo myyty loppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat