Amaranthen tulevan Suomen kiertueen lämppärit selvillä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.2.2017

Ruotsalainen Amaranthe julkaisi albuminsa Maximalism lokakuussa 2016. Huhtikuussa 2017 suosittu ruotsalaisyhtye saapuu Suomeen soittamaan 9 keikkaa, joista yksi jo loppuunmyyty ja muiden suhteen lippukauppa käy kuumana. Maximalism Finnish Tourille mukaan lähtevät kotimaiset yhtyeet on nyt julkistettu.

Oululainen, maailman ainoa violent pop -yhtye Blind Channel julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa lokakuussa 2016. Kriitikoilta ylistäviä arvosteluja saanut debyytti Revolutions pistää musiikkigenret tiukkaan nippuun ja puristaa ulos metallia, poppia ja rappia. Erittäin energinen kopla nähdään ennen Amaranthea Tampereella, Turussa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Lahdessa, joiden jälkeen yhtye suuntaa kattavalle Euroopan-kiertueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tamperelainen Ember Falls imee musiikkinsa voiman melodisesta metallista, popista ja elektronisesta musiikista. Yhtyeen debyyttialbumi Welcome to Ember Falls on uunituore ja bändi on valmiina kokeilemaan siipiään kansainvälisesti: Ember Fallsin levytyssopimus Spinefarm Recordsin kanssa kattaa koko maailman. Amaranthen kanssa ryhmä näkee Tampereen, Helsingin, Seinäjoen ja Lahden.

Tampereella ja Helsingissä on luvassa muutakin kivaa. Puoli tuntia ennen keikkapaikan virallista aukeamista alkava Meet & Greet -tilaisuus tarjoaa tosifaneille mahdollisuuden tavata Amaranthe ja nauttia bändin seurasta. Luvassa on tietenkin yhteiskuvia, nimmareita, Amarantheen liittyviä muistoesineitä ja tarjoilua. Maximise the Maximalism -fanitapaamisiin myydään 15 lippua/tapahtuma.

Amaranthe: Maximalism Finnish Tour 2017
To 6.4.2017 Tampere, Pakkahuone (alk. 23,60 e Tiketti/Lippupiste) + Blind Channel, Ember Falls
Pe 7.4.2017 Turku, Gong (alk. 24,50 e Tiketti) + Blind Channel
La 8.4.2017 Helsinki, The Circus (alk. 28,50 e Ticketmaster) + Blind Channel, Ember Falls
Ma 10.4.2017 Kuopio, Henry’s Pub (alk. 24,50 e Liveto, alkaa 27.1.2017 kello 9)
Ti 11.4.2017 Kuopio, Henry’s Pub LOPPUUNMYYTY!
Ke 12.4.2017 Joensuu, Kerubi (alk. 20,00 e Kerubi.fi/Tiketti) + Blind Channel
To 13.4.2017 Jyväskylä, Lutakko (alk. 20,00/18,00 e Jelmu.net/Lippupiste) + Blind Channel
Pe 14.4.2017 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (alk. 23,50 e Tiketti) + Blind Channel, Ember Falls
La 15.4.2017 Lahti, Finlandia-klubi (alk. 28,50 e Lippupiste) + Blind Channel, Ember Falls

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meet & Greet -liput
Tampere: 42 e + toimituskulut (edellyttää pääsylippua illan konserttiin), 65,60 e + toimituskulut (Meet & Greet & konsertti)
Helsinki: 42 e + toimituskulut (edellyttää pääsylippua illan konserttiin), 71,00 e + toimituskulut (Meet & Greet & konsertti)
Meet & Greet – ja Meet & Greet & konsertti -liput ovat myynnissä Livetossa.
Myyntiin ma 27.2.2017 klo 9.

www.amaranthe.se
www.blindchannel.fi
https://lnk.to/emberfallsAT
www.spinefarm.fi
www.nem.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat