Ambush – Firestorm & Dynamite – Blackout Station

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 17.4.2014

Rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista kajahtaa näin kevään korvilla kahden, kenties vielä suurelle yleisölle tuntemattoman yhtyeen uudet albumit. Mitään varsinaista tekemistä yhtyeillä ei ole keskenään, mutta kaksi asiaa niitä yhdistää: molemmat ovat aika lailla suoria kopioita selkeistä esikuvistaan ja molemmat ovat vielä sattumoisin Växjöstä kotoisin.

Otetaan ensin käsittelyyn Ambushin debyyttialbumi, joka kantaa nimeä ”Firestorm”. Leikkisästi voisi todeta, ettei yhtye ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä Judas Priestin tuotanto lienee soinut treenikämpillä useammin kuin kerran. Jopa vokalisti Oskar Jakobsson kuulostaa kaikkine falsettikiljaisuineen välillä erehdyttävän paljon Rob Halfordilta muutama vuosikymmen sitten.

Ambushin kohdalla voi kuitenkin todeta, että vaikka tuo ”judaspriestmäisyys” alkuun häiritsi jonkin verran, on yhtyeellä jalansijansa heavy metallin piireissä, etenkin kun tämä nuorekas joukkio kuulostaa levyllään hetkittäin jopa paremmalta kuin Pappi itse viime vuosina. Huolimatta siitä, että nuo esikuvan vaikutteet kuuluvatkin parhaiten levyn hitaammissa biiseissä, kyseiset rallit ovat silti levyn parasta antia. Yhtyeen nimeä kantava kakkosraita ”Ambush” sekä keskivaiheilla kuultava ”Close My Eyes” nousevat selkeästi ylitse muiden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos ne, jo noin 100 kertaa mainitsemani Judas Priest -vaikutteet eivät ampuisi hetkittäin turhankin paljon yli, kuten räikeimmillään kappaleessa ”Hellbound”, levylle olisi voinut antaa vielä isommat pisteet. Pitää kuitenkin todeta, että ”Firestorm” on ehjä levyllinen toimivia heavy metal -kappaleita ja ennen kaikkea vahva debyyttialbumi yhtyeeltä, joka on perustettu vasta viime vuonna. Satuin kuulemaan levyn nimikappaleen ohi mennen radiosta enkä ihmettelisi yhtään, jos yhtye löisi isomminkin läpi lähivuosina.

Dynamite-CoverMitä sitten tulee seuraavana käsittelyvuorossa olevan Dynamiten kakkosalbumiin ”Blackout Station”, niin kestää noin kolme sekuntia levyn alusta, kunnes tajuaa yhtyeen esikuvan. AC/DC ja kolmen riffin kappaleet ovat homman nimi, ja heti kärkeen on pakko sanoa, että valitettavasti Dynamite on liiankin suora kopio esikuvastaan. Anteeksi nyt vain kaikki suuret AC/DC-fanit, mutta kuinka monta ehjää levyllistä kyseinen yhtye on tehnyt?

Dynamite kompastuu esikuvansa tavoin levynsä tylsyyteen. Muutamia kohokohtia lukuun ottamatta ”Blackout Station” toistaa liikaa itseään. Ei edes se, että se kuulostaa liiankin paljon AC/DC:ltä, häiritse niin paljon kuin se, että levyn kappaleet kuulostavat toisiltaan. Rytmi pysyy samana lähestulkoon koko levyn ajan, ja vaikkei taustalla jumputtava musiikki sinällään häiritsekään, niin ei siitä oikein mitään mieleen jää, kun levyyn jaksaa keskittyä noin kahden ensimmäisen kappaleen ajan. Jos ei aito ja alkuperäinen AC/DC innosta, niin tuskin tämäkään. Ja jos haluaa välttämättä kuunnella AC/DC-kloonia, niin kyllä Airbourne hoitaa homman Dynamitea paremmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteenvetona näistä kahdesta levystä voisi todeta formulatermein, että kyllä Ambush pitää tällä esityksellä Växjö-tallin selkeää ykköskuskin paikkaa, siinä missä Dynamite kerää kisoista jämäpisteitä silloin tällöin. Kokonaisuudessaan kuitenkaan sijat 3 ja 9 kisasta ei ole tallille huonompi juttu laisinkaan, eikä tässä tapauksessa yhtyeiden yhteiselle levymerkille High Roller Recordsille. Tiedä vaikka siellä jotain tallimääräyksiä on jaeltu, jottei vahingossa törmäillä keskenään. Virheitä ei kumpikaan kisassa tee, mutta Dynamite jää kauas kärjestä liian varovaisella ajamisella, kun taas Ambush ottaa riskiä haastaessaan kastin kärkinimiä heti debyytillään.

Ambush 8/10

Dynamite 5/10

Kappalelistat:

Ambush – Firestorm
1. Firestorm
2. Ambush
3. Hellbound
4. Don’t Shoot (Let’ Em Burn)
5. Close My Eyes
6. Molotov Cocktail
7. Heading East
8. Master Of Pain
9. Natural Born Killers


Dynamite – Blackout Station
01. Blackout Station
02. Talk Is Cheap
03. Burn It Down
04. Hail Rock’n Roll
05. It’s A Long Way Home
06. Grind For A Dime
07. Give It To Me
08. Hard To Please
09. Damn You Women (Mojo)
10. Wild And Untamed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/Ambushsweden

https://www.facebook.com/dynamitesweden?fref=ts

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat