Anti-Flag Tavastialle marraskuussa

Anti-Flag 2015Yhdysvaltalainen punk-yhtye Anti-Flag saapuu yli viiden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Toukokuussa uransa yhdeksännen albuminsa julkaissut nelikko nousee Tavastian lavalle tiistaina 24. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tämän viikon torstaina.

Anti-Flag aloitti toimintansa jo 1980-luvulla, mutta suurinta suosiotaan pittsburghilaisyhtye on nauttinut 90-luvun loppupuoliskolta lähtien. Melodisesta ja nopeatempoisesta punkrockistaan tunnettu Anti-Flag on kunnostautunut myös poliittisesti aktiivisena ryhmänä sekä ihmis- ja eläinoikeuksien puolustajana.

Uransa aikana yhdeksän studioalbumia julkaisseen Anti-Flagin uusin levy on toukokuun lopussa ilmestynyt ”American Spring”. Albumilla vierailevat muun muassa Rancid-vokalisti Tim Armstrong ja Rage Against The Machine -kitaristi Tom Morello, ja perinteiseen Anti-Flag -tapaan levyn kansivihko sisältää yli 20-sivuisen poliittisen pamfletin. Aikaisemmin esimerkiksi loppuunmyydyssä Nosturissa ja Ruisrockissa vierailleen Anti-Flagin edellinen Suomen-keikka toteutui vuonna 2010.

Illan avaa myöskin yhdysvalloista saapuva The Homeless Gospel Choir, jonka kantaaottavaa folkpunk-musiikki sijoittuu Woody Guthrien ja Chuck Raganin välimaastoon.

LIPUT:
Myyntiin to 11.6.2015 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 28,50 EUR
– ovelta 29 EUR

Kommentit