Antti Railio lämmittelee Deep Purplea Oulussa ja Helsingissä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.1.2014

Deep Purple 2012Viime vuoden The Voice of Finland -kilpailun ennakkosuosikki ja yleisöäänillä murskavoiton kisassa vienyt Antti Railio on valittu lämmittelemään Deep Purplea tämän Suomen keikoille. Brittiläisen heavy metalin ja hard rockin pitkäikäisimpiin yhtyelegendoihin lukeutuva Deep Purple konsertoi lauantaina 1. helmikuuta Ouluhallissa ja heti seuraavana iltana, sunnuntaina 2. helmikuuta Helsingin Jäähallissa. Lipunmyynti keikoille on käynnissä Lippupalvelussa.

Antti Railio on tehnyt voittonsa jälkeen omia keikkoja sekä tähdittänyt joulun alla menestyksekästä Raskasta Joulua -kiertuetta. Pääosa ajasta kului kuitenkin syksyllä studiossa ja nyt pitkään odotettu debyyttilevy on valmis. ”Vieras Maa” -nimen saanut albumi julkaistaan ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Levyltä on jo julkaistu kaksi radiosingleä, ”Ruostunut ankkuri” ja tuoreimpana ”Halla ja etelätuuli”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Antti Railion ”Vieras maa” -levyn julkaisukeikka järjestetään 13. helmikuuta Turusta käsin liikennöivällä Viking Grace -laivalla. Tätä ennen kuitenkin Antti Railion komeaa vokalisointia pääsee kuuntelemaan keikkailtojen avajaisiksi Deep Purplen konserteissa Suomessa. Railion yhtyeessä soittavat Jani Liimatainen (kitara), Niko Kokko (basso), Kari Paavola (rummut) ja Timo Pudas (koskettimet).

Tuoreimmalla pitkäsoitollaan ”Now What?!” vahvasti 1970-luvulle kumartavan Deep Purplen nykyiseen kokoonpanoon lukeutuvat Ian Gillan (laulu), Roger Glover (basso), Ian Paice (rummut), Steve Morse (kitara) ja Don Airey (koskettimet). Jo vuonna 1968 perustettu Deep Purple on myynyt maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa levyä, tehnyt lukuisia menestyksekkäitä maailmankiertueita sekä sulauttanut yhteen omintakeisella tavalaan blues-rockia, popia, progressiivista rockia ja jopa klassisia vaikutteita. Bob Ezrinin tuottama uusin albumi ”Now What?!” julkaistiin viime keväänä seitsemän vuoden levytystauon jälkeen. Kehuja niittänyt albumi on omistettu yhtyeen edesmenneelle kosketinsoittajanerolle Jon Lordille.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KONSERTIT:
Deep Purple (UK) – Now What?!
+ Special Guest: Antti Railio

La 1.2.2014 Oulu, Ouluhalli
Ovet klo 18, alustava aikataulu: Antti Railio klo 19, Deep Purple n. klo 20.30
Su 2.2.2014 Helsinki, Jäähalli
Ovet klo 19, alustava aikataulu: Antti Railio klo 20, Deep Purple n. klo 21

LIPUT:
Liput palvelumaksuineen alkaen 62,50 Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,98 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

ANTTI RAILION TULEVAT OMAT KEIKAT:
To 13.2. Viking Grace, Turku – levynjulkaisukeikka
Pe 28.2. Ravintola Revanssi, Kerava
La 1.3. Himos Areena, Jämsä
Ke 12.3. Karviatalo, Karvia
Pe 14.3. Raahesali, Raahe
La 15.3. Yökerho Tiikeri, Kauhava
Pe 21.3. Sellosali, Espoo
Su 20.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Ke 30.4. Ravintola Route, Laihia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat