Apocalyptica viiden keikan mittaiselle Suomen kiertueelle marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2015

Apocalyptica 2015Apocalyptican Shadowmaker-Tour 2015 saapuu Suomeen marraskuussa! Keväällä kahdeksannen studioalbuminsa -”Shadowmaker”- julkaissut kansainvälisesti menestyneimpiin suomalais-yhtyeisiin lukeutuva Apocalyptica tuo massiivisen, maailmalla jo mainetta niittäneen shownsa Suomeen. Luvassa ennennäkemätön show, joka yhdistää uutta ja vanhaa kohta 20-vuotisen yhtyeen värikkäältä taipaleelta. Luonnollisesti mukana on myös yhtyeen uusi, myös uudella levyllä kuultava, laulaja-kiinnitys Franky Perez.

Apocalyptica julkisti tänään kiertueensa lämmittelijät. Kuopiossa yhtyeen kanssa lavalle nousee orkestraalista musiikkia esittävä helsinkiläistrio At The Hollow. Turussa, Oulussa ja Helsingissä Apocalypticaa ennen esiintyy myös Helsingistä kotoisin oleva energinen rock-trio The Blanko. ”Ihan mahtavaa päästä skulaamaan Apojen kanssa! Niiden suvereeni ja kansainvälinen ote antaa meille sopivaa lisäboostia, joten keikkamestojen fiilis tullaan mittaamaan Richterin asteikolla!”, iloitsee The Blankon laulaja-kitaristi Pauli Hauta-aho. ”At The Hollow on hyvissä ja odottavissa tunnelmissa yhteiskeikan suhteen. Kontrabasistiamme Martikaistahan yhdistää Apocalyptican kanssa yhteinen opiskelu-aika Sibelius Akatemiassa. Luulen että tulee ’klassisen’ hieno ilta!”, At The Hollowin Kalle Koo puolestaan kommentoi.

Shadowmaker Tour 2015

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

18.11. TAMPERE, TAMPERE TALO

Liput: http://bit.ly/1QTGG02

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

19.11. TURKU, LOGOMO (w/The Blanko)

Liput: http://bit.ly/1JuctF1

 

20.11. OULU, AREENA (w/The Blanko)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput: http://bit.ly/1hkAyl9

 

21.11. HELSINKI, THE CIRCUS (w/The Blanko)

Liput: http://bit.ly/1Ld6jZH

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

22.11. KUOPIO, MUSIIKKIKESKUS (w/At The Hollow)

Liput: http://bit.ly/1LHHVLJ

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotisivut: www.apocalyptica.com

Facebook: www.facebook.com/Apocalyptica

Twitter: twitter.com/apocalypticafi

Instagram: instagram.com/apocalypticaofficial

YouTube: www.youtube.com/user/ApocalypticaVEVO

Spotify: open.spotify.com/artist/Apocalyptica

Cold Blood –musiikkivideo: https://youtu.be/NbtR-_u9w9I

Shadowmaker –lyriikkavideo: https://youtu.be/MtUU5AP4XZg

Luetuimmat

Uusimmat