Arch Enemyn Michael Amott bänditoveristaan: ”Jeff Loomis on ylipätevä tähän hommaan”

Arch Enemy

Hiljattain uuden ”Will To Power” -albuminsa julkaisseen ruotsalaisen Arch Enemyn perustajajäsen Michael Ammott kertoo ajatuksiaan Jeff Loomisin vaikutuksesta bändin musiikkiin. Nevermoresta tuttu kitaravirtuoosi Loomis liittyi yhtyeeseen vuonna 2014, mutta ei säveltänyt yhtään kappaletta bändin uudelle albumille, joka on miehen ensimmäinen julkaisu yhtyeen kanssa. Ammott kertoi Guitar Worldin haastattelussa Loomisin olevan ”ylipätevä” yhtyeen toiseksi kitaristiksi. Haastattelussa myös paljastuu Loomisin kirjoittaneen albumille kolme kappaletta, mutta ne eivät koskaan päätyneet lopulliselle julkaisulle.

Ammott kertoo:

”I feel lucky just to have Jeff playing solos on the record. I know he is such a high-profile guitar player and his role in Arch Enemy is not what people might expect. I’ve always written most of the music in this band and that’s what I do. Right now, he is more about playing guitar solos and he seems to really get that”

Ammott ei ole kuitenkaan sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että Loomis osallistuisi uusien kappaleiden kirjoittamiseen tulevaisuudessa:

”It’s so easy to work with Jeff and he has such a great attitude that I can’t imagine having any problems. And I can see him having a bigger part writing in the future. Of course, that won’t change the band. We have been around for a long time and we have a certain sound, so our direction is always pretty similar. It’s just evolving and becoming more refined, and I think Jeff will be able to be a big part of that”

Lue lisää aiheesta

Tuskan ensi kesän ensimmäiset kiinnitykset selvillä - mukana mm. Parkway Drive, Clutch ja Arch Enemy... Parkway Drive Ensi kesän Tuska Open Air -festivaalit vietetään Helsingin Suvilahdessa 29.6.-1.7.2018. Ensimmäisten kiinnitysten joukossa ovat aust...
Arch Enemy julkaisi The Circuksessa kuvatun musiikkivideon ”The Race” -kappaleestaan Arch Enemy The Circus 01102017 Hiljattain loppuunmyydyssä The Circuksessa konsertoinut kovassa nosteessa oleva Arch Enemy on julkaissut keikallaan...
Arch Enemy villiinnytti loppuunmyydyn The Circuksen Arch Enemy The Circus 01102017 Tuoreen "Will To Power" -albumin tiimoilta kiertävä ruotsalainen, hurjassa livekunnossa oleva melodisen death metal...
Arch Enemy kuvaa seuraavan musiikkivideonsa Suomessa Arch Enemy 04/2017 Arch Enemy julkaisi syyskuun alussa uuden albumin ”Will To Power”, joka nousi myyntilistojen kärkiin ympäri maailmaa. Suomessa ...