As I Lay Dying – Decas

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2011

Jeesus tulee! Vai tuleeko sittenkään? Yhdysvaltalainen kristillinen metalcore-yhtye, As I Lay Dying, on tullut uransa kymmenvuotis-rajapyykkiinsä ja on päättänyt julkaista levyn joka sisältää pari uutta vedosta, muutaman coverin ja kaikkien yllätykseksi muutaman remixin. Ei As I Lay Dyingia ainakaan omaperäisyydestään voida syyttää, kun kukaan muuhan ei tämmöisiä eepoksia ole ennen tehnyt. Henkilökohtaisesti tämmöiset eepokset eivät sympatiaa saa ja ovat mielestäni aivan turhia. Mutta mennäänpäs itse levyyn.

Levyn avaa uusi kappale ”Paralyzed” joka on sitä varmaa As I Lay Dayingia. Tim Lambesisin tiukkaa huutoa, tanakkaa kitara riffittelyä ja ylisämplättyjä rumpusoundeja. Levyn kaksi muuta uutta kappaletta, ”From Shapeless To Breakable” ja ”Moving Forward”, ovat ihan hyviä kappaleita ja jatkaa sitä samaa linjaa mitä bändiltä on totuttu kuulemaan.

”War Ensemble”, tuo Slayerin huipputeos on covereista ensimmäinen, ja on tämän levyn parasta antia. Tuo biisi mennään hyvällä sykkeellä ja on erittäin hieno versio alkuperäisestä. Vuorossa tämän jälkeen on Judas Priestin 42 sekuntia kestävä kitarasooloilu-aloitus ”Hellion” joka suoraan sitten siirtyy perinteisesti saman alkuperäisesittäjän kappaleeseen ”Electric Eye”. Se myös toimii ihan mukavasti ja saa jalan naputtamaan tahtia. Viimeinen näistä covereista on yhdysvaltalaisen punk bändin Descendentsin alkuperäisversiosta väännetty kappale ”Coffee Mug”. Kyseessä on 40 sekunnin paahto, mikä on ihan kiva, mutta ei enää sytytä juurikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ovat jässikät päättäneet nauhoittaa myös debyyttialbumistaan ”Beneath The Encasing Of Ashes” tämmöisen medleyn, jossa yhdistellään levyn biisit tehden siitä yhden kokonaisuuden. Ihan kiva idea, mutta aivan turhaa täytettä. Levyn lopettaa kolme remixiä kappaleista, ”Wrath Upon Ourselves”, ”Confined” ja ”Elegy”, jotka ovat sitä samaa mitä kaikkien muidenkin bändien remixit.

Tämä julkaisu ei tee mitään muuta kuin pienen loven fanien lompakkoon. Olisivat tehneet uuden levyn, tai kokoelman ja tämän julkaissut bonus levynä. Eiköhän tästäkin tule se DVD-spesiaaliversio, jossa näytetään kun bändin jäsenet pikkupoikina leikkivät pyhäkoulussa piirileikkejä ja iltasaduksi lukevat raamattua. Yhtyeen diggarina joudun toteamaan, että As I Lay Dying on tehnyt urallaan tähän mennessä turhimman julkaisun joka ei tee vaikutusta.

3/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Paralyzed
2. From Shapeless to Breakable
3. Moving Forward
4. War Ensemble (Slayer cover)
5. Hellion (Judas Priest Cover)
6. Electric Eye (Judas Priest Cover)
7. Coffee Mug (Descendents cover)
8. Beneath the Encasing of Ashes (Re-Recorded Medley)
9. The Blinding of False Light (Innerpartysystem Remix)
10. Wrath Upon Ourselves (Benjamin Weinman Remix)
11. Confined (Kelly ”Carnage” Cairns Remix)
12. Elegy (Big Chocolate Remix)

http://www.asilaydying.com/

Kirjoittanut: Miikki Kunttu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7 comments on “As I Lay Dying – Decas”

  1. ardeo

    samaa mieltä olen levyn turhuudesta, ja siitä että tuo uus biisi paralyzed on tiukkaa aildia, mut se et arvostelija alkaa pilkkaamaan kristillistä bändiä ja sen periaatteista ottaa mun hermoihin.

  2. Eemeli

    Aikalailla samaa mieltä. Ei mikään paras julkaisu AILDilta mutta olishan se hienoa jos musiikkia arvosteltaisiin ihan musiikkina. Mutta kai tämä on pakkohankinta fanille.

  3. Riku Mäkinen

    minkä takia noita kristillisiä arvoja ei saisi mainita tässä? Mä en itse ainakaan näe tossa tekstissä minkäännäköistä pilkkaamista, kun toi loppukin keskittyy lähinnä näiden tämänkaltaisten julkaisuiden turhuuteen. Jos tässä olisi kyse jostain black metal yhtyeestä, ja teksti menisi suurinpiirtein samalla tavalla, että ”tulevalla bonus dvd:llä poltetaan kirkkoja ja puukotetaan ihmisiä”, niin se ei haittaisi yhtään ketään. Mutta heti kun mainitaan kristinusko, pyhäkoulut ja raamattu, se koetaan jotenkin pilkkaavaksi? Tekopyhää jeesustelua.

  4. Riku Mäkinen

    Hyvä arvostelu.

  5. Arto Mäenpää

    No mä oon aina ollut tän bändin fani ja en näe kyllä tota ”pilkkaamista” mitenkään tuossa? :) No kaikilla meillä on oma tapa tulkita asioita. Levystä voin sanoa, että se on kyl suhteellisen turha.. olisivat julkaisseet vaikka DVD:n tähän mukaan tai sitte pelkästään remix- levyn (koska pari noista remixeistä on ihan toimivia) mutta en tämmöisenä näe kyllä tässä julkaisussa paljoakaan järkeä. :)

  6. heil satan

    Hehe. ”Jeesus tulee! Vai tuleeko sittenkään?”
    … ärsyttävästi kyseenalaistettu tässä Jumalan pojan tuleminen. Kaikkihan sen tietää, että Jeesuksen kikkuli-pippuli toimi ihan hyvin.

  7. Emperium

    Joo ite älyttömänä AILD fanina koin Decas levyn helvetin turhaksi :D
    Paralyzed biisin julkaisu youtube kanavalla ennen itse levyä sai mut hyppimään kattoon että bujaa! uusi AILD levy tulossa ja kun kuuntelin niin totesin että aivan turha läjäytys..
    No seuraavaa levyä vaan sit ootellessa!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat