Aurelio Voltairen vahvin albumikokonaisuus vuosiin – arviossa ”Heart-Shaped Wound”

Ensikosketukseni Aurelio Voltairen musiikkiin tapahtui jo vuosia ennen kuin edes tiedostin muusikon itsensä olemassaolon. Reilu vuosikymmen sitten ollessani vielä nuori lapsi katsoin paljon animaatiosarjoja Cartoon Network -kanavalta. Yksi suosikeistani oli sarja nimeltään ”The Grim Adventures of Billy and Mandy”. Kyseinen sarja omituisine vitseineen ja synkkine aiheineen on yhä tänäkin päivänä erittäin viihdyttävä ja tuntuu toimivan tietyllä tasolla jopa paremmin aikuis- kuin lapsikatsojalle. Kyseisen sarjan muistettavimpiin jaksoihin kuuluu jakso ”Little Rock of Horrors”, joka on musiikin ja laulun välityksellä kerrottu tarina aivoja syövästä avaruusoliosta, joka laskeutuu maapallolle. Vasta vuosia myöhemmin tutustuin Aurelio Voltaireen persoonana ja tajusin, että tämä lapsuudestani tuttu kappale oli kyseisen herran tuotantoa! Kyseinen kappale kulkee nimellä ”BRAINS!”, ja Voltaire kirjoitti ja esitti kappaleen nimenomaan sarjaa varten. Hän julkaisi kappaleen myöhemmin myös yhdellä omista levyistään.

Hauskaksi jutun tekee se, että ”BRAINS!”, joka on ilkikurinen ja humoristinen kappale, löytyy Voltairen kolmannelta albumilta ”Boo Hoo”, joka on itse asiassa yksi hänen melankolisimpia levytyksiään. Voltairen musiikin voisi karkeasti jakaa humoristisiin ja vakaviin biiseihin. Vaikka miehen huumorintaju vetoaa itseeni suuresti, ovat hänen tunnepitoiset, melankoliset sanoitukset aina iskeneet itseeni huomattavasti kovemmin. Tästä esimerkkinä on miehen toinen albumi ”Almost Human”, jonka ensimmäisen puoliskon biisit puhuttelevat itseäni suuresti, ja jotka auttoivat käsittelemään joitain epämukavia tunteita jokunen vuosi takaperin. Olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsin henkilökohtaisesti kiittämään herraa näistä biiseistä tavatessani hänet hänen ensimmäisellä ja toistaiseksi ainoalla Suomen-reissullaan vuonna 2014.

Olin tosiaan paikalla miehen ensimmäisellä Suomen-keikalla Helsingin On the Rocksissa marraskuussa vuonna 2014. Tuolloin miehen setissä kuultiin fanien vanhojen suosikkien lisäksi myös uusi sävellys, joka jo tuolloin teki minuun vaikutuksen. Kyseinen kappale kantoi nimeä ”The Ones Who’ve Hurt You”, ja kertoi siitä, miten kaksi toisilleen näennäisesti täydellisesti sopivaa ihmistä kohtaavat ja rakastuvat. Suhde kuitenkin kariutuu, koska suhteen toinen osapuoli on kokenut tuskaa aikaisemmissa suhteissaan, eikä uusi rakas osaa lohduttaa ja luoda luottamusta oikealla tavalla. Suhde, joka toisessa elämässä olisi voinut olla satumainen, mutta joka tässä elämässä olosuhteiden vuoksi epäonnistuu. Erittäin vahva aihe kirjoittaa kappale, sanon minä. Ja tämä kyseinen kappalehan löytyy nyt kolme vuotta myöhemmin julkaistulta Voltairen uusimmalta levyltä, joka kantaa nimeä ”Heart-Shaped Wound”.

Voltaire tekee karkeasti sanottuna kahdenlaisia biisejä. Normaalisti hän luo humoristisia ja ilkikurisia kappaleita makaabereista aiheista, ja onhan hän profiloitunut goottimuusikoksi, joten biisien aiheet ovat sen mukaisia. Aina silloin tällöin, kun artistin omassa rakkauselämässä ilmenee ongelmia, on vuorossa synkempi levy, jolla mies pääsee vuodattamaan kaiken pahan olonsa musiikkiin. Ja näin on jälleen käynyt ”Heart-Shaped Woundin” kanssa, joka sai alkunsa miehen muutama vuosi sitten läpikäymästä avioerosta sekä sitä seuranneesta toisesta epäonnistuneesta parisuhteesta. Kaikki levyn biisit käsittelevät asianmukaisesti rakkautta – tavalla tai toisella. Ilokseni voin myös todeta, että levy on ollut ehdottomasti kaiken odotuksen arvoinen.

Voltairen musiikkia on mielestäni vaikea määritellä. Yleensä sen on määritelty kuuluvan ”dark cabaret” -genreen ja olevan siis eräänlaista goottikabareemusiikkia. Genre ja tyyli eivät ole sinällään koskaan olleet minun juttuni. Voltaire on artistina voittanut minut puolelleen kirjoittamalla yksinkertaisesti todella hyviä biisejä, sekä vakuuttavalla työmoraalillaan. Musiikin lisäksihän mies on tehnyt lyhytelokuvia, näytellyt, suunnitellut leluja, kirjoittanut kirjoja, opettanut taidekoulussa – lista vain jatkuu. Koska Voltaire ei tyylillisesti ole koskaan ollut omalle kasarihevin nimeen vannovalle sydämelleni sitä kaikkein rakkainta musiikkia, on hänen levyilleen mahtunut omaan makuuni hyvien biisien joukkoon myös runsaasti samantekevää täytekamaa. ”Heart-Shaped Wound” on joka tapauksessa erittäin positiivinen yllätys, lähes jokainen levylle päätyneistä biiseistä toimii. Voin suoralta kädeltä sanoa, että juuri julkaistu levy on Voltairen vahvin albumikokonaisuus vuosiin.

”Heart-Shaped Wound” on täynnä tarttuvia melodioita, mikä tulee selväksi heti levyn äärimmäisen tarttuvasta avausraidasta ”The Projectionist”. Kyseessä on myös yksi levyn kitaravetoisimmista biiseistä, ja se muistuttaa edellisen ”Raised by Bats” -levyn materiaalia. Kyseisellä levyllään Voltaire poikkesi hieman perinteisestä akustisin soittimin soitetusta goottimusiikista ja ammensi vaikutteita kasarigoottirokista, mikä tarkoitti luonnollisesti hieman rokimpaa soundia ja kokeilua sähkökitaroiden parissa. ”Heart-Shaped Woundilla” kokeilu tähän suuntaan jatkuu esimerkiksi levyn varmaankin parhaimmalla kappaleella ”Leaves in the Stream”, jota Voltaire itse on kuvaillut sanoilla ”heavy metal ballad”. Eihän biisi ole oikeasti mitenkään hirveän hevi, mutta Voltairen mittapuulla sähkökitarat ja soolot tekevät biisistä kyllä erittäin rokkaavan. Ja biisin kruunaa totta kai se, että kyseessä on duetto, jonka toinen osapuoli on, kukas muukaan, kuin Arch Enemyn Alissa White-Gluz. Death metal -örinöitä ei Alissalta tällä kertaa kuulla vaan laulut hoituvat puhtaalla äänellä erinomaisin lopputuloksin.

Kasarigoottiviboja levylle tuo myös sen parhaimpiin biiseihin lukeutuva ”The Necropolis of Former Lovers”, jonka synasoundit tuovat ainakin itselleni hetkittäin mieleen Rammsteinin. Biisistä löytyy levyn lopussa myös riisutumpi bassovetoinen versio, joka ei kuitenkaan toimi läheskään yhtä hyvin. Vähemmän aavemainen mutta myös tunnelmallinen kappale on ”Human Nature”, joka on ilmeisesti kirjoitettu ”Star Trekin” Spockista. Sanat ovat sen verran yleisluontoiset, että biisiin voi samaistua ihan kuka vain edes ymmärtämättä, että biisin taustalla on ollut inspiraationa yksi sci-fi-sarja. Levyn hempein veto on erittäin kaunis ”Butterfly”, kun taas yksi tunteellisimmista kappaleista on cover-veto ”Hallelujah”. Voltaire laulaa kyseisen kappaleen niin tunteella, etten hetkeäkään epäile hänen rakastavan kyseistä biisiä.

Levyn perinteisintä Voltairea edustavat varmaankin ”In Disguise” ja ”The Folly of Love”. Ensimmäinen näistä kappaleista sisältää kaikki tyypilliset Voltaire-kliseet kuten akustisen kitaran ja viulut sekä jonkinlaista valssia muistuttavan kompin, kun taas jälkimmäinen kappale jatkaa melko samanlaisella akustisella soundilla vaihtaen viulut kuitenkin torviin. Näistä kahdesta biisistä ”In Disguise” on kuitenkin omaan makuuni liian pitkä. Ottaen huomioon, että kyseinen biisi perustuu suurelta osin toistoon, ei sitä valitettavasti jaksa kuunnella kuutta minuuttia putkeen. On kuitenkin annettava Voltairelle kiitosta siitä, että hän onnistuu sanoituksissaan hänelle ominaiseen tapaan kertomaan tarinan erittäin hauskalla tavalla. Levyn eniten leikkisä biisi on ehkäpä levyn päättävä ”A Romantic Guy”. Kyseinen biisi ei ole läheskään yhtä keskinkertainen kuin edellisen levyn päätöskappale, mutta väittäisin sen silti olevan levyn heikoimpia vetoja. Hauska sinänsä, kun minä yleensä pidän juuri tällaisista torvivetoisista ja huumorintajuisista biiseistä. On biisissä silti sen verran hyviä melodioita mukana, että sen kuunteleminen kannattaa.

Vaikka yksikään ”Heart-Shaped Woundin” kappaleista ei järisyttänyt itseäni ihan samalla tavalla kuin ”Almost Humanin” parhaat vedot, tai vaikkapa edellisen levyn synkeät ”Sacrifice” ja ”Never”, on se kokonaisuutena Voltairen vahvin ja tasaisin levykokonaisuus vuosiin. Jos levyn erittäin komeasta kansikuvasta tehdään joskus juliste, tulee se ehdottomasti löytymään seinältäni (vaikkapa On the Rocksin -keikalla saamani nimmaroidun kiertuejulisteen vierestä). Jos et ole koskaan tutustunut Aurelio Voltairen tuotantoon, niin suosittelen lämpimästi. Vaikka genre ja tyyli eivät heti kättelyssä vakuuttaisikaan, voi hyvinkin käydä niin, että miehen vahva persoona ja taiteelleen omistautuminen voittavat sinut silti puolelleen.

8/10

Kappalelista:

1. The Projectionist
2. Human Nature
3. Leaves in the Stream
4. Butterfly
5. In Disguise
6. The Ones Who’ve Hurt You
7. Hallelujah
8. The Necropolis of Former Lovers
9. The Folly of Love
10. A Romantic Guy
11. The Necropolis of Former Lovers (Midnight in the Mausoleum Mix)

Aurelio Voltairen kotisivut
Aurelio Voltaire Facebookissa

Kirjoittanut: Markus Mickels