Babylon A.D. pelasi varman päälle ”Revelation Highway” -albumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 6.2.2018

Kun näin ”Revelation Highwayn” kansikuvan ensimmäisen kerran, ajattelin Babylon A.D. soittavan Mötley Crüen, Hardcore Superstarin tai Santa Cruzin kaltaista tukkarokkia. Epäilykseni eivät menneet kovin paljon pieleen, ”Revelation Highway” ei vain yllä edellä mainittujen tahojen kanssa samalle tasolle energisyydessään. Tarkemmin ajateltuna Babylon A.D. kallistuu enemmän Aerosmithin ja Bon Jovin puoleen.

Koska yhdysvaltalaisyhtyeen ura on lähes 30 vuotta pitkä ja virallisia pitkäsoittoja on julkaistu vain neljä kahden livealbumin ja yhden kokoelman lisäksi, ei kenellekään varmasti tule yllätyksenä, että Babylon A.D. on pitänyt useita taukoja uransa aikana. Pisin tauko ajoittuu 2000-luvun puolelle, kun kolmannen albumin ”American Blitzkriegin” ja uusimman ”Revelation Highwayn” välillä aikaa kului yli viisitoista vuotta. Toki yhtyeen jäsenet ovat varmasti olleet omien projektiensa äärellä kuten yhtyeen vokalisti-kitaristi Derek Davis, joka julkaisi taukojen välissä kolme albumia. Tauot ovat varmasti tehneet jäsenille hyvää, ja sen voi kuulla ”Revelation Highway” -albumillakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Babylon A.D.:n neljäs albumi pitää sisällään kymmenen vauhdikasta ja vähemmän vauhdikasta kappaletta. Kappaleissa luotetaan uskollisesti rock-musiikille ominaiseen kertosäkeistöjen toistamiseen, tarttuviin melodioihin ja korkealle nouseviin riffeihin. Parhaiten albumilta nousevat esiin adrenaliinipumppu ”Crash And Burn”, haikea ”One Million Miles” ja yli-imelä ”Last Time For Love”. Pitkäsoitto etenee kokonaisuudessaan alusta loppuun ongelmitta ja käy läpi kaikki rock-albumin kliseet bailaamisesta ja naisista aina sydänsuruihin saakka. Sen vuoksi albumi on ennalta-arvattava ja yllätyksetön. Toisaalta on täysin ymmärrettävää, että Babylon A.D.:n kaltainen on/offilla elävä yhtye on halunnut varmistaa, että levy myy. ”Revelation Highway” on kelvollinen levy, joka on kaikin puolin varman päälle pelattu rock-albumi. Levy toimii, ja se kuulostaa varmasti vielä paremmalta tuoppi kädessä.

5½/10

Kappalelista:

  1. Crash And Burn
  2. Fool On Fire
  3. One Million Miles
  4. Tears
  5. She Likes To Give It
  6. Rags To Riches
  7. Last Time For Love
  8. I’m No Good For You
  9. Saturday Night
  10. Don’t Tell Me Tonight

Babylon A.D. Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat