Mitä saadaan, kun yhdistetään vauhdikkaan tarttuva hardcore- ja punk rock, intellektuellit sanoitukset, hienot stemmalaulannat sekä viitisen vuosikymmentä? Jos vastasit jotain muuta kuin Bad Religion, saatat olla kekseliäämpi kuin minä tai sitten vastasit jotain typerää, kuten Yö. Miksi vitussa edes semmoista olisit uskaltanut arvata? Mikä helvetti sinua vaivaa!? Tunkiolle joutaisi aivosi ammuttavaksi! Te muut oikein vastanneet, jatketaan yhtyeen 16. albumin, ”True Northin”, arvostelulla.

Hankala nähdä, että yhtye voisi enää tehdä yhtä hienoja levyjä kuin yhtyeen kulta-aikojen ”Recipe For Hate”, ”Stanger Than Fiction” ja ”The Gray Race”, jolloin itsekin junnujen bändiin ensikerran ihastuin. Kuten mikä tahansa yhtye, varsinkin näin pitkään mukana ollut, on Bad Religionkin kokenut monia jäsenvaihdoksia; osa palannut ja lähtenyt eessuntaas, mutta nyt on kymmenisen vuotta menty samalla kuushenkisellä. Yhtye sai myös uutta potkua tuolloin, kun Suicidal Tendenciesista tullut Brooks Wackerman istahti rumpujen taakse, jolloin palattiin takaisin vauhdikkaampaan punkkiin. Varsinkin “The Empire Strikes Back” voidaan lukea yhtyeen parhaimpiin levytyksiin. En tosin itse ole edelleen ainoa, joka ihmettelee mihin ihmeeseen punkyhtye tarvitsee kolme kitaristia… Mutta eipä se hommaa haittaa.

Edellisen, hieman löysähkön ja tylsän, ”The Dissent Of Man”-albumin jälkeen on kuin piristysruiske kankkuun pistää ”True North” soimaan, kun päälle vyöryy koko ajan ripeämpää punkkia. Neljän ensimmäisen kipaleen jälkeen se alkaa tosin vähän puuduttaa, kunnes yhtye lämäsee kehiin ”Fuck Youn”. Sitä seuraa mainio, jopa sleaze rockmainen kitaristi Brett Gurewitzin laulama ”Dharma And The Bomb”, levyn slovari ”Hello Cruel World” ja saatanan viihdyttävä minuutin hardcore-kaahaus ”Vanity”, jossa varsinkin rumpalin arvo pääsee hienosti esiin. Sen jälkeen alkaa taas homma hiipua tylsyyden puolelle, vaikka seassa onkin hyviä kappaleita, kuten ”In Their Hearts Is Right”, ”Crisis Time” ja ”Popular Consensus”. Siinä se reilu puolituntinen menikin sitten ja fiilis on vähän sekä että.

Yhtyettä on mielestäni vaivannut ne geneeriset Bad Religion-kappaleet, jotka alkavat aina samalla lailla lähtien, jatkaen rumpufillillä säkeistöön ja kertosäkeeseen siirrytään tutuilla ”uuh” ja ”aah” taustalaulumelodioilla. Yhtye on mielestäni parhaimmillaan helvetin nopeana tai silloin kun poikkeavat normaalista. Ehkäpä niitäkään kappaleita ei huomaisi ilman noita ”tavallisia” kappaleita. Yhtye on ollut kasassa jo melkein punkin syntymästä lähtien eikä ole suuntaansa radikaalisti ikinä muuttanut mihinkään, joka on samalla vahvuus ja heikkous yhtyeelle. Olisi ollut surullista kuultavaa, jos yhtye joskus tekisi Eppu Normaalit, ja pakko antaa arvoa sille, että yhtye edelleen vetää alkuaikojen vimmalla. Tosin kun ne hittikappaleet ”21st Century (Digital Boy)”, “American Jesus”, “Punk Rock Song” ja muut on jo aikoja sitten tehty, ja samalla tavalla on aina kappaleet taottu, kuulostavat nämä uudet kappaleet liikaa vanhan toistolta eikä niitä uusia helmiä oikein pääse syntymään. Luulisi sen tosin olevan minkä tahansa yhtyeen ongelma, joka ei ole lähtenyt syntymään joka levylle uudestaan erilaisena, vaan mieluummin pysynyt siinä minkä parhaiten näkee osaavansa, tiedätte kyllä mistä bändeistä nyt puhun…

Joten tässä jää nyt kahen vaiheille. Selkeä parannus on tehty edellisestä levystä ja muutamia mainio kappale löytyy sieltä seasta, mutta samalla ei tässä mitään ilmiömäistä ihmeellisyyttä päässyt tapahtumaan. Hyvä maku silti suuhun tästä jäi. Tuttua Bad Religion -meininkiä on kyllä “True North” täynnä: koukuttavia kertsejä mainioilla yleisönhuudatuksilla, vauhdikkaita rypistyksiä ja väliin onnistuneita taukojakin siitä, mielenkiintoisen kantaaottavat tekstit Greg Graffinin tutulla käheällä laululla. Ja yhtyeen tunnusomainen halki, poikki ja pinoon esillepano, jolloin kaikki kuulostaa samalta livenä, kuin levyllä. Itseltäni edelleen jäänyt se aukko täyttämättä, nimittäin bändin näkeminen livenä; tiedä pääsiskö tämä kesällä Provinssiin, mutta se jännitys kumminkin aina on, ettei yhtye kohta enää olemassa olekaan. Bad Religion on jo merkkinsä musiikkimaailmaan tehnyt aikoja sitten, joka on inspiroinut ja inspiroi edelleen aloittelevia yhtyeitä ympäri maailmaa. Heidän ei enää tarvitse todistella mitään, ja kun taso on pysynyt koko ajan keskinkertaisen yläpuolella, en näe syytä miksei yhtye voisi jatkaa levytysuraansa.

7½/10

Kappalelista:
01. True North
02. Past is Dead
03. Robin Hood in Reverse
04. Land of Endless Greed
05. Fuck You
06. Dharma and the Bomb
07. Hello Cruel World
08. Vanity
09. In Their Hearts is Right
10. Crisis Time
11. Dept. of False Hope
12. Nothing To Dismay
13. Popular Consensus
14. My Head is Full of Ghosts
15. The Island
16. Changing Tide

http://www.badreligion.com/

Kirjoittanut Ville Syrjälä