Baltix, kuva: Tommi Kirvesniemi

Baltixin ”Toinen Todellisuus” -single antaa miettimisen aihetta sosiaalisen median ja internetin suhteen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 13.1.2018
Baltix, kuva: Tommi Kirvesniemi

Mikkeliläinen suomirock-yhtye Baltix julkaisi viime kuussa uusimman ”Toinen Todellisuus” -singlensä. Kappaleella yhtye ottaa kantaa internetin ja sosiaalisen median tarjoamaan toiseen maailmaan, johon on välillä liiankin helppo paeta todellista maailmaa.

Baltixin juuret löytyvät 80- ja 90-luvun taitteesta, mutta tuotteliaaksi mikkeliläisyhtye ryhtyi vasta 2011 comebackinsa jälkeen. Yhtye on julkaissut kolme EP:tä ja kaksi täysipitkää paluunsa jälkeen. Viime joulukuussa mikkeliläisyhtye julkaisi uusimman singlensä, ”Toinen Todellisuus”, ja samalla tiedotti yhtyeen jäsenistöön kohdistuvasta muutoksesta. Yhtye jatkaa kuusimiehisenä, kun Aki Menna teki paluun mikkeliläisyhtyeen laulajaksi. Menna oli ollut projektiluontoisesti mukana Baltixin marraskuussa 2011 julkaistulla comeback ”Paluu”-EP:llä, sekä sitä seuranneilla talven keikoilla. Yhtye kommentoi asiaa seuraavasti:

”Olemme vieneet viime vuosina Baltixia määrätietoisesti askel askeleelta eteenpäin ja Akin paluu mikrofonin taakse viimeistelee tämän prosessin. Bändi on nyt kovempi ja monipuolisempi kuin koskaan aikaisemmin ja rima kaiken tekemisen suhteen nostetaan jatkossa entistä korkeammalle”, tuumii kosketinsoittaja Jani Lahikainen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Baltix on ollut tuottelias, sillä yhtyeellä on 15 kappaletta valmiina seuraavaa pitkäsoittoa varten. Levyn äänitykset alkavat tämän vuoden alussa. Yhtye julkaisee kevään ja kesän keikat helmikuun aikana.

Voit katsoa ”Toinen Todellisuus” -singlen videon alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Baltix:

Aki Menna – laulu

Jani Lahikainen – koskettimet, taustalaulu

Jari Valjakka – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha Perälahti – kitara

Tero Väisänen – basso

Kalle Myyryläinen – rummut

Baltix Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat