Battle Beast – Steel

Kirjoittanut Juha Attola - 13.4.2011

Battle Beastin debyytti on saanut nimekseen lyhyesti ja ytimekkäästi ”Steel”. Kieltämättä kyseessä onkin aika teräksinen albumi. Perinteitä kunnioittavaa heavya on luvassa 11 kappaleen verran. Kappaleiden sanoituksissa seikkaillaan taistelukentillä ja asiaankuuluvasti jauhetaan itse pääasiasta eli metallista.

Levy alkaa osuvasti ”Enter The Metal World” nimisellä kappaleella. Hyvin pitkälti 80-luvun perinteisen heavyn linjoilla liikkuvan kappaleen mielenkiintoisimmaksi osaksi nousee vokaalit. Kyllähän näitä naispuolisilla laulajilla varustettuja yhtyeitä on kuultu jo aikojen alusta asti, mutta harvemmin niissä kuulee näin persoonallisia laulajia. Vokalisiti Nitte on kuin luotu tähän yhtyeeseen. Hän laulaa korkealta ja kovaa, mutta myös tarvittaessa hieman pehmeämmin. Nitestä tulee hieman mieleen aikoinaan kitaravirtuoosi David T. Chastainin Chastain -nimisessä yhtyeessä laulanut Leather Leone, joka myöskin oli erittäin pätevä ja omaperäisen kuuloinen vokalisti.

Levyn plussa puoliksi voidaan ehdottomasti laskea sen rehellisyys sekä sen tekijöiden vahva usko omaan tekemiseen. Lopputulos nimittäin kuulostaa erittäin hyvältä. Kappaleet itsessään ovat ehkä lievästi liian samankaltaisia, mutta eivät häiritsevästi. Ensimmäisenä singlenä julkaistu ”Show Me How To Die”, on saanut osakseen myös kohtalaisen vahvaa radiosoittoa. Kieltämättä kyseessä onkin mukavasti rokkaava kappale, mutta on hienoa myös huomata ettei se jää levyn ainoaksi hyväksi raidaksi. Liian usein on joutunut törmäämään levyjen kohdalla siihen tosiseikkaan, että sinkkubiisin jälkeen loppulevylle ei oikein jää mitään annettavaa. Levyltä löytyy myös balladi ”Savage And Saint”, joka sekin on varsin onnistunut teos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mielestäni ”Steel” on erittäin vahva debyyttialbumi. En ihmettele yhtään, että tämä yhtye on voittanut esim. W:O:A Metal Battlen ja Radio Rockin Rock Starba kilpailun. ”Steel” on takuuvarmaa heavy metallin juhlaa kaikille, jotka pitävät yhtyeistä kuten Accept, Tarot tai Judas Priest.

7/10

Kappalelista:

1.Enter The Metal World
2.Armageddon Clan
3.The Band Of The Hawk
4.Justice And Metal
5.Steel
6.Die-Hard Warrior
7.Cyberspace
8.Show Me How To Die
9.Savage And Saint
10.Iron Hand
11.Victory

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.hypeproductions.fi/battlebeast/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat