Beast In Black lämmittelee lauteet Sabatonille Espoon Metro Areenalla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.12.2015

Sabaton Rockoff 2015 (7)Sabatonin isännöimät voimametalli-iltamat täydentyvät, keikan avausesiintyjäksi on vahvistunut Beast In Black. Lauantaina 19.12. Espoo Metro Areenalla järjestettävässä suurkonsertissa nähdään myös Stratovarius sekä Gamma Ray! Keikan ennakkoliput myynnissä Lippupalvelussa täällä.

Beast In Black on heavy metal -viisikko, joka tuntee ja tunnustaa genrensä nyanssit ja lainalaisuudet. Bändin ilmaisuvoima rakentuu isoista kertosäkeistä, korkeaoktaanisista lauluraidoista, räjähtävistä kitarasooloista sekä sinfonisista elementeistä. Vaikka Beast In Black -debyyttiä saadaan odotella vielä jonkin aikaa, bändi on jo kertaalleen nähty Espoo Metro Areenan lavalla Nightwish-keikan avausaktina. Ryhmää luotsaa Battle Beastin perustaja-säveltäjä Anton Kabanen. Peto on palannut!

Sabaton siirtyy areenasarjaan ja soittaa suurimman Suomen keikkansa tähän mennessä ja valloittaa strategisesti merkittävän Länsi-Uudenmaan pääkaupungin rintapanssarit rottingilla. Takuuvarmoja hevihelmiä kuullaan myös kovassa keikkaiskussa olevan Stratovariuksen sekä Kai Hansenin johtaman Gamma Rayn seteissä. Tästä ei hevinystävän joululahja parane!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osallistu keikan ennakkofiilistelyyn Facebook-tapahtumassa.

SABATON, STRATOVARIUS, GAMMA RAY, BEAST IN BLACK
19.12.2015 Espoo Metro Areena
Lipunhinta: ennakkoon alkaen 55,50 sis. palvelumaksu
Liput ovelta 59 € (mikäli jäljellä)
Ennakot: Lippupalvelu
Ei ikärajaa

AIKATAULU
17:00 Ovet auki
17:30 Beast In Black
18:30 Gamma Ray
20:00 Stratovarius
21:30 Sabaton
23:00 Tapahtuma ohi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat