Vuoden kuvat 2016

Behemothin Nergal joutunut viranomaisten kuulusteluun – miehen väitetään häpäisseen Puolan vaakunan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.11.2017

Puolalaisen extreme metal -yhtye Behemothin johtohahmo, Adam ”Nergal” Darski, on joutunut Puolan viranomaisten kuulusteltavaksi. Miehen väitetään häpäisseen ja epäkunnioittaneen maan virallista vaakunaa. Syytökset pohjautuvat bändin omaan ”The Republic Of The Unfaithful” -paitamalliin, jonka väitetään pilkkaavan Puolan vaakunaa, jossa on valkoinen kotka kultaisella nokalla ja kultaisilla kynsillä. Kotkalla on päässään kultainen kruunu, ja se on kuvattu punaista kilpeä vasten. Laki suojaa kaikkia puolalaisia symboleja julkiselta häpäisyltä ja väärinkäytöltä. Lexology.com -sivuston mukaan kaikki sellainen symbolien julkinen käyttö, jonka voi katsoa loukkaavaksi tai vahingoittavaksi, voidaan katsoa rikokseksi.

Nergal toi asian esille omalla Facebook -sivullaan. Hän kirjoittaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Taas mennään. Olen matkalla syyttäjän luokse Gdańskiin kuulusteltavaksi epäiltynä ’The Republic Of The Unfaithful’ -tapauksessa. ’Rikostoverini’ Maciek Manticore Gruszka tulee paikalle myös. Muutamia henkilöitä, mukaan lukien muutamia heraldikkoja, on jo kuultu asian tiimoilta, ja heillä on selkeä kanta: KYSEESSÄ EI OLE PUOLALAINEN TUNNUS. Se ei kuitenkaan näytä riittävän päätöksentekijöille. Etsivätkö he jotain syntipukkia? Onko tämä taas Puolan hallituksen yritys tuomita minut ja tehdä minusta varoittava esimerkki muille taiteilijoille? Haluaisin kysyä, mitä he oikein yrittävät viestittää? Onko se: ’älä pelleile kanssamme’? tai ’Puolalaiset tunnukset ja uskonnolliset symbolit ovat koskemattomia’? tai ’taiteella on selvät rajat, ja sinun täytyy totella, Nergal!’. Merkilliset ajat, merkillinen valtio, merkillisiä tuntemuksia… Minä EN koe oloani turvalliseksi tai mukavaksi täällä, täytyy tunnustaa. Mutta koenko syyllisyyttä? En vitussa. Minä palvon järkeä ja olen suuri logiikan ystävä. On täysin selvää, että kotka, jolla EI ole kruunua EI ole puolalainen tunnus. Piste. Valitettavasti olemme jo lopettaneet näiden paitojen myynnin (mutta hei, se on JO NYT katalogimme eniten myyvä paita!), mutta mitä me teemme niille faneille, jotka ovat tatuoineet kuvan selkäänsä? Pidätämmekö heidät? Kuorimmeko ihon pois? Peitämmekö sen? Jätän nämä retoriset kysymykset vailla vastausta ja menen tekemään sitä, mitä teen parhaiten: ärsytän tyhmiä ihmisiä rehellisellä ja aidolla taiteella, enkä KOSKAAN aio luopua vapaudestani tehdä niin. ’Tee mitä tahdot on oleva koko laki’. Hyvää päivänjatkoa, tyypit!”

Vuonna 2011 Nergal vapautettiin syytöksistä, jotka hänelle asetettiin miehen kutsuttua katolista kirkkoa ’planeetan murhanhimoisimmaksi kultiksi’ ja revittyään Raamatun väittäen sitä ’valheiden kirjaksi’.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat