Black Sabbathin jäähyväiskiertueen mukana päättyi yksi aikakausi raskaan musiikin historiassa

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 5.2.2017


Heavy metal -musiikin esi-isänä tunnettu Black Sabbath soitti eilen 4.2.2017 ”The End” -jäähyväiskiertueensa viimeisen keikan kotikaupungissaan Birminghamissa. Kiertue alkoi yli vuosi sitten, tarkalleen ottaen 20.1.2016. Viime kesänä Black Sabbath nähtiin jättämässä jäähyväisiä suomalaisyleisölle Helsingin Kaisaniemen puistossa. On vielä epäselvää, lopettaako Black Sabbath viimeisen kiertueensa jälkeen kokonaan, vai onko vielä uutta musiikkia tai yksittäisiä keikkoja luvassa. Yhtyeen jäsenet ovat väläytelleet muutamaan otteeseen ainakin uuden albumin mahdollisuutta.

Mutta mietitäänpä hetki, mitä Black Sabbathin viimeisen kiertueen päättyminen ja mahdollisesti lopettaminen ihan kokonaan tarkoittaa. Black Sabbath saa usein kunnian tulla tunnustetuksi kaikkien aikojen ensimmäisenä heavy metal -yhtyeenä. 13.2.1970 julkaistiin ”Black Sabbath” -niminen albumi, jonka nimikkokappaleen riffiä monet pitävät edelleen raskaimpana riffinä, joka kenenkään kitarasta on koskaan irronnut. Muutoin albumi ei ole aivan yhtä raskas varsinkaan nykypäivän standardeilla, mutta silti kaikin puolin nerokas. Aikanaan se oli varmasti jotain aivan uutta, jota ei ollut koskaan aiemmin kuultu. Tuosta albumista lähtien Black Sabbathin ura on kulkenut monenlaisten mutkien, lukuisten klassikkoalbumeiden ja erilaisten kokoonpanojen kautta tähän päivään, kun ollaan hieman haikeina, mutta muistellaan mahtavan yhtyeen mahtavaa uraa hymyssä suin.

Black Sabbathin jäähyväiskiertueen mukana päättyy metallimusiikin meille antanut aikakausi, ja kaikessa runollisessa kauneudessaankin se muistuttaa siitä, että heavy metalia aloittamassa olleiden yhtyeiden rivit harvenevat kiihtyvää vauhtia. Pian niitä ei ole jäljellä enää ainuttakaan, ja sen jälkeen metallimusiikin tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Tärkeintä on tietysti se, että tänä aikakautena syntynyt taianomainen musiikki jää elämään ikuisesti. Uskon kyllä metallimusiikin ja sitä ympäröivän kulttuurin säilyvän muodossa tai toisessa, mutta se on aivan toisen artikkelin aihe.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Totuushan on se, että me kaikki raskaan musiikin ystävät olemme valtavassa kiitollisuudenvelassa Black Sabbathille, pidimme heidän musiikistaan tai emme. Ilman sitä suosikkimetalliyhtyeemme olisivat tuskin olemassa, ainakaan nykyisessä muodossaan. Itselleni Black Sabbath on ehdoton ykkönen. Monet yhtyeet pääsevät lähelle, mutta yksikään ei ohitse tai edes samalle viivalle. Black Sabbathin uralle mahtuu uskomattomat määrät loistavaa musiikkia kovin erilaisissakin muodoissa. Black Sabbath on yhtye, joka on osannut kitaristi Tony Iommin johdolla uusiutua moneen kertaan onnistuneesti samalla kunnioittaen menneisyyttään, luoden joka kerta jotain uutta ja ihmeellistä. Siksi ajattelinkin listata tähän artikkeliin omia suosikkejani yhtyeen mittavan uran jokaiselta levyltä. Kiitos kaikesta jokaiselle Black Sabbathin jäsenelle, ilman heitä metallimusiikki kuulostaisi kovin erilaiselta.

Black Sabbath” (”Black Sabbath”, 1970)

Electric Funeral” (”Paranoid”, 1970)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Solitude” (”Master of Reality”, 1971)

Snowblind” (”Vol. 4”, 1972)

Sabbath Bloody Sabbath” (”Sabbath Bloody Sabbath”, 1973)

Megalomania” (”Sabotage”, 1975)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

You Won’t Change Me” (”Technical Ecstasy”, 1976)

Never Say Die” (”Never Say Die!”, 1978)

Heaven and Hell”, (”Heaven and Hell”, 1980)

The Sign of the Southern Cross” (”Mob Rules”, 1981)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Zero the Hero” (”Born Again”, 1983)

No Stranger to Love” (”Seventh Star”, 1986)

The Shining” (”The Eternal Idol”, 1987)

Black Moon” (”Headless Cross”, 1989)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jerusalem” (”Týr”, 1990)

I” (”Dehumanizer”, 1992)

Cross of Thorns” (”Cross Purposes”, 1994)

I Won’t Cry for You” (”Forbidden”, 1995)

Follow the Tears” (”The Devil You Know”, 2009)

God Is Dead?” (”13”, 2013)

Luetuimmat

Uusimmat