Black Veil Brides Helsinkiin huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.11.2014

Black Veil BridesUuden albuminsa viime viikolla julkaissut Black Veil Brides saadaan keväällä klubikeikalle Helsinkiin. Vuosi sitten loppuunmyydyn keikan Nosturissa soittanut kalifornialaisyhtye esiintyy The Circuksessa keskiviikkona 1. huhtikuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy Lippupalvelussa tämän viikon perjantaina 7. marraskuuta.

Black Veil Bridesin tiukka yhdistelmä glam rockia ja metalcorea on kerännyt nopeasti aktiivisen fanipohjan ympäri maailmaa. Bändin debyyttilevy ”Set The World On Fire” (2011) nousi taannoin suoraan iTunesin rock-listan kärkeen ja fanien käännytystyö jatkui onnistuneesti esimerkiksi kiertueella Avenged Sevenfoldin kanssa. Suosio on kasvanut levy levyltä ja kiertue kiertueelta ei vähiten bändin tyylitajuisen biisinkirjoitustaidon ja äärimmäisen yhteenhioutuneen livekunnon vuoksi.

Yhtyeen odotettu neljäs studiolevy, tummanpuhuva ”Black Veil Brides” julkaistiin viime viikolla. Albumin tuotannosta vastaa tuottajalegenda Bob Rock, joka muistetaan parhaiten mm. Metallican ”Black Albumin” ja Motley Crüen ”Dr. Feelgoodin” taustalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Black Veil Brides (USA)
Ke 1.4.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 7.11.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 36,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat