The Blanko King Foon management -talliin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.3.2014

Blanko_promoViime vuonna ”Into The Silence” -albuminsa julkaissut The Blanko siirtyy King Foo Entertainment Oy Ltd:n talliin. Vuonna 2006 perustetun helsinkiläisen The Blankon Pauli Hauta-aho pitää tilannetta hyvin vapauttavana.

”Mahtavat fiilikset! Yhteistyö Toni Peijun ja King Foon kanssa nostaa rimaa omaan tekemiseemme entisestään. Managementin mukaantulo antaa myös hieman enemmän tilaa keskittyä siihen ’olennaiseen’, eli itse musiikin tekemiseen ja treenikämpällä hikoiluun.”

”Halu päästä ulkomaille on myös edelleen kova, josta esimakua saadaan muun muassa Tokion Finland Festeiltä toukokuussa. Bändin duuni jatkuu samana, mutta matkan varrella mukaan tulee mahtavia tyyppejä, jotka jakavat saman vision. Jos joskus voi tuntea olevansa etuoikeutettu saada tehdä omaa juttua, niin vaikkapa nyt! Toiveikkaina odotamme, mitä kaikkea voidaan yhdessä vielä saada aikaan”, Pauli lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Blanko nähdään livenä seuraavaksi tämän viikon torstaina Tallinn Music Week -tapahtumassa. Tulevat varmistuneet keikat ovat:
27.3. – Tallinna, Viro – Tallinn Music Week / Sinilind
11.4. – Kuopio – Henry’s Pub
12.4. – Kajaani – Rock House Kulma
24.5. – Tokio, Japani – Finland Fest 2014 / Studio Coast

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat