Blastfest @ Garage & USF Verftet, Bergen, 18.–21.2.2015, osa 2/2

Bergenin Blastfest ei todellakaan antanut armoa torstain jälkeen, vaan aamun tunteina täytyi festaroitsijan jo haroa unihiekkaa silmistään. Bergenin päivä valkeni jälleen sateisena, mikä ei tietenkään tuossa kaupungissa ole yllätys. Sangollinen kahvia saa kenet tahansa liikkeelle, joten sillä oli festaripäivä hyvä aloittaa. Mitäpä tarjoiltiinkaan Blastfestin kahtena jälkimmäisenä päivänä?

Perjantai 20.2.2015

Perjantai oli itselleni hiukan välipäivän asemassa, mutta enkös vain kömpinyt Garageen jo yhden jälkeen hikoilemaan Sarkomin tahdissa. Paikalle oli nimittäin löytänyt tiensä muutama muukin. Portaikossa kyllä jo säikähdin, olenko onnistunut taas sekoilemaan aikataulujen kanssa, koska vokalisti Unsgaard törmäsi vastaan täysissä verissään. Mutta ehkäpä miehen piti vain käydä lisäämässä maskia, sillä pian bändi pääsi täyteen vauhtiin lavalla. Hirvittävä tungos vei osansa keikkanautinnosta, mutta kyllä tällä saatiin taas päivä mukavasti alkuun. Valitettavasti muita Garagen bändejä ei ollut tällä kertaa aikaa jäädä katsastamaan muiden aktiviteettien ja edellisiltana säilytykseen jätetyn omaisuuden takia, ja Keep of Kalessinin aikaan kellariin olisi ollut enää mahdotonta päästäkään.

Niinpä suuntasimme jälleen pääkallonpaikalle USF:ään nähdäksemme siellä päivän avaavan Borknagarin. Athera tuntuu ottaneen paikan bändin live-vokalistina, mikä sopii ainakin minulle. Mutta kokonaisuutena täytyy sanoa, että tällä kertaa ei oikein keikka lähtenyt käyntiin. Bändi on ilmoittanut juhlivansa tänä vuonna 20-vuotista uraansa, mutta bileet eivät ainakaan vielä tällä keikalla päässeet täyteen vauhtiin. Kovin vitsikkäällä tuulella herrat tuntuivat olevan välispiikeissään, ja hyvä tuuli toki tarttui yleisöön, mutta musiikillisesti perjantain veto ei ollut mikään suuri kokemus.

Sitten rohkenimmekin haastaa itsemme ja sulloutua studion puolelle, koska siellä sulosointujaan aloitteli Baptism. Seremonia läpi käytiin helvetillisessä kuumuudessa, mutta ehdottomasti nämä maanmiehemme vastasivat yhdestä perjantain parhaasta vedosta. Selvästikään en ollut yksin tämän mielipiteeni kanssa, sen verran hypnoottisessa tilassa osa yleisöstäkin tuntui olevan Baptismin soittaessa. Tämän jälkeen kanadalainen Cryptopsy sai toimia hien kuivattelun taustamusiikkina. Kun galleryn puolelta löytyi vielä penkki persuuksien alle, ei yksinkertaisesti jaksanut lähteä tarkemmin tarkastamaan tuota death metal -bändiä. Mutta ei se suinkaan huonolta kuulostanut sinne vähän sivumpaan.

Perjantain ehdottomasti odotetuin akti lienee ollut ruotsalainen Dark Funeral, joka astui lavalle uuden vokalistinsa Heljarmadrin kanssa uunituore single takataskussaan. Lord Ahriman saattelikin rykmenttinsä pentagrammein ja käännetyin ristein koristellulle lavalle suunnattoman huutomyrskyn saattelemana. Heti ensisoinnuista asti oli selvää, että nyt tulee kylmää, tummaa ja rituaalista black metalia, josta ei vain voi olla pitämättä! Uusi vokalisti tuntui sujahtaneen kokoonpanoon kuin se kuuluisa hanska käteen. Lisäksi myös uusi biisi ”Nail Them to the Cross” toimi loistavasti livenä, joten jos et ole vielä päättänyt lähteä katsastamaan bändiä tuleville Suomen festarikeikoille, niin nyt on aika ostaa lippuja. Myös vanha matsku toimi nykykokoonpanolla hienosti; ”Secrets of the Black Arts” -kiekko sai settilistassa osakseen suurimman huomion, joten Dark Funeral taitaa tosissaan panostaa tuleville spesiaalikeikoilleen. Baptismin ohella tässä oli perjantai-illan ehdoton voittaja!

Paradise Lost on puolestaan niitä bändejä, jotka valitettavan usein ovat keikkakokemuksena kaikkea muuta kuin huikeita. Suurin syy tähän on yleensä ollut Nick Holmes, jonka ääni ei vain ole kantanut live-olosuhteissa. Blastfestissä bändillä oli paikka paikoin hetkensä, mutta paljon myös niitä hetkiä, joita ilman pystyisi elämään. Vanhempi örinämateriaali sujui herra vokalistiltakin suhteellisen hyvin – esimerkiksi ”As I Die” onnistui vakuuttamaan – mutta puhtaissa lauluissa se nuottiin osuminen tuntui jälleen kerran olevan hiukan hakusessaan. Harmitti kyllä vietävästi, että yritin antaa bändille mahdollisuuden keikan loppuun asti, minkä takia studion jono oli taas muotoutunut vähintäänkin infernaaliseksi. Niinpä jäi Deströyer666(kin) näkemättä, vaikka sillä olisi varmasti ollut tarjottavanaan jotain enemmän kuin Paradise Lostilla.

Perjantaille saatiin kuitenkin vielä räväkkä lopetus, kun aktivoitunut At the Gates tuuttasi lavalla menemään omaa melodista deathiään. Ja hyvin muuten tuuttasikin! Meno oli todella vauhdikasta, ja erityisesti vokalisti Tompa jaksoi juoksennella lavan puolelta toiselle. Bändi luonnollisestikin promoaa yhä viime vuonna ilmestynyttä ”At War with Reality” -levyään, ja tältä kuultiinkin iso nippu biisejä. Uusin materiaali yksinkertaisesti toimi, joten perjantainkin jäljiltä sai lähteä USF:stä tyytyväisenä kohti uusia seikkailuita. Yllättävän hyvä Blastfestin perjantaikin oli, noin välipäiväksi.

Lauantai 21.2.2015

Viimeinen festaripäivä aloitettiin välillä jollakin muulla kuin musiikilla, sillä osallistuimme Blastfestin järjestämälle Bergenin kiertoajelulle. Yksi luonnollinen etappi tällä sightseeingillä oli kuuluisa Fantoftin kirkko, joka poltettiin 90-luvun alussa ja rakennettiin tämän jälkeen uudelleen vanhan mallin mukaan. Pitihän siinä kirkon kupeessa käydä muutama potretti nappaamassa. Kiertoajelulle kuultiin samalla hiukan Norjan black metallin historiaa, johon varmaan jokainen asiaa vähääkään seurannut on jo tutustunut. Mutta lisäksi saimme tiiviin paketin Bergenin historiasta, joten kaiken kaikkiaan tämä oli mukava ohjelmanumero kaiken metallin keskellä. Turistikierrokselta oli tarkoitus siirtyä saman tien Garageen tsekkaamaan Winterfyllethiä, mutta Ivar-portsari joutui tuottamaan meille taas pettymyksen, koska paikka oli ääriään myöten täynnä. Saimme siis hetken aikaa ruokkia itseämme ennen USF:ään siirtymistä.

Viimeinen festaripäivä oli täynnä toinen toistaan parempia bändejä, ja päivän aloitti Røkerietin lavalla Sarke, jonka voi sanoa olevan eräänlainen huippukokoonpano, koska bändiläisten ansiolistoilta löytyy esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Darkthrone, Khold ja Tulus. Sarke aloitti lauantain eleettömästi, mutta samalla niin maittavan tyylikkäästi. Nocturno Culton ei oikeastaan tarvitse kuin seisoskella lavalla päästelemässä ääniä, niin jengi menee aivan pähkinöiksi. Ja niin menin kyllä itsekin. Sarken musiikissa on omanlaistaan punk-meininkiä, mikä tekee siitä hyvällä tavalla oudon kokemuksen. Bändi on kuuleman mukaan astellut jo studioon uusia biisejä nauhoittelemaan, joten innolla odotan, milloin niitä saa levyllä asti kuultavakseen. Joka tapauksessa Sarke oli loistava aloitus lauantaille, ja kuultiinhan keikalla myös Darkthronen ”Too Old, Too Cold” -cover.

Tämän jälkeen uhmasimme jälleen kaikkia muinaisia jumalia ja saatanoita siirtymällä studion puolelle kuuntelemaan Vallenfyreä. Hiukan julistavankin otteen ottanut bändi paahtoi myös menemään mallikkaasti, mutta jossain vaiheessa kuumuus ja ahtaus alkoi ahdistaa sen verran, että keikka oli jätettävä kesken. Harmi sinällään, koska brittien musisointi toimi ainakin sen näkemäni osan keikasta hyvin. Seuraavaksi päälavalla puolestaan kuultiin teknistä kikkailua Decapitatedin toimesta. Viime vuonna ilmestynyt ”Blood Mantra” -levy vei tätä bändiä hiukan groovempaan suuntaan, mutta kyllä tuo teknisyys vielä mielestäni paistaa parhaiten bändin live-tilanteissa. Puolalaisilla oli kova meno lavalla, mikä heijastui yleisöönkin.

Tässä vaiheessa täytyi kuitenkin rikkoa kaikki oman päätöksensä siitä, että pikkulavoille ei jaksa jonotella, koska pian studion puolella oli aloittelemassa oslolainen Tsjuder. Bändi kuuluu suosikkeihini, joten jonon perille vaan. Se jonon pää löytyikin kätevästi jo melkein Røkerietin puolelta. Mutta ihmeitä tapahtuu, ja niin vain löysimme tiemme Tsjuderin keikalle. Täytyy taas kerran sanoa, että eipä harmita yhtään, nimittäin bändi tarjoili niin pimeän annoksen norjalaisen perinteen mukaista black metallia. Kuultiinpa keikalla jopa uutta materiaalia, mikä ainakin ensi kuulemalta vaikutti makoisalta. Vaikka näkyvyys lavalle ei ollut parantunut, niin korvat saivat osakseen sellaista nannaa, jota Blastfestistä lähdin hakemaan. Tsjuderin keikan olisi toivonut jatkuvan paljon pidempään kuin sen 40 minuuttia, joka sille soittoajaksi oli suotu.

Jos Tsjuder tarjoili vanhan liiton bläkkistä, niin päälavalla saatiin seuraavaksi nauttia vanhan liiton saksalaisesta thrashistä, kun Schmier käskytti kavereineen Blastfestiä vauhtiin. Destruction on bändejä, joka historiaan kuuluvan notkahduksensa jälkeen tuntuu vain paranevan vanhetessaan. Mitään mullistavan uutta se ei mukanaan Blastfestiin tuonut, mutta saimme kuultavaksemme tasaisen varmaa tykitystä, jonka tahtiin hilseet pölisivät. ”Thrash Attack” ja ”Carnivore” eivät kaikuneet tyhjälle salille, vaan vauhdissa oli mukana koko Blastfest.

Sitten uskaltauduin jonottelemaan studion puolelle, taas. Nyt käynti jäi melko lyhyeksi: sisälle kyllä mahduimme ja ehdimme kuulla Impaled Nazareneakin muutaman biisin verran, kunnes palohälytys keskeytti keikkakokemuksen ja väki ohjattiin ulos. Joten terveisiä vaan Turkuun: vaikea sanoa, oliko meininki nyt tiukkaa ja ammattimaista. Hälytyksestä johtunut yleisön poistaminen sujui leppoisasti, ja onneksi paikalle tulleille paloautoille tuo oli hukkareissu. Hälytykset soivat kertaalleen jo edellisenäkin iltana Kippersin puolella, joten olikohan masiinat asetettu hälyttämään aina, kun meininki käy liian kuumaksi. Valitettavasti en tiedä, kuinka Impaled Nazarenen keikalle loppujen lopuksi kävi, koska huomasin jääneeni ulkotiloihin seurustelemaan, vaikka hälytykset olivat jo loppuneet ties kuinka kauan aikaisemmin. Lisää suomalaisia saatiin kuitenkin nähdä myös päälavalla, kun Finntrollit hyökkäsivät viihdyttämään väkeä humpallaan. Ja väkihän viihtyi. Tässäpä jälleen yksi bändi, jonka keikalla ei vain pysty murjottamaan vaan vähintäänkin pitää nyökkäillä hyväksyvästi.

Päälavan viimeisen aktin kunnia kuului Satyriconille, joka on taas lähdössä huhtikuussa pienelle kiertueelle ja jolta keväällä ilmestyy myös DVD. Nyt bändi kuitenkin heitti pistokeikan kotimaansa Blastfestissä. Mutta eipä ollut minkään leipäkeikan makua tässä vedossa, vaan meille tarjoiltiin silkkaa parhautta keikan alusta loppuun asti. Blastfestissä kuultiin niin uusimman nimikkolevyn materiaalia, esimerkiksi ”Nekrohaven”, kuin vähän vanhempiakin ”hittejä”. Joskus tulee miettineeksi, voisiko Satyricon heittää jotain spesiaalivetoja, joissa se keskittyisi aivan alkuaikojensa tuotantoon. Tälläkin kertaa vanhimmat viisuista löytyvät ”Nemesis Divina” -levyltä. Mutta en kuitenkaan valita, minulle kelpaa Satyricon myös tällaisena. Blastfestin keikka oli jälleen kerran osoitus siitä, että tässä on erityisesti live-bändi. Satyr huudatti yleisöä kuin paraskin saarnamies – ja yleisöhän huusi. ”Mother North” saatiin taas yhteislaulaa niin, että USF:n seinät tärisivät. Itseäni lämmittää aina erityisesti vaikkapa ”Fuel for Hatred” kolmen kitaristin voimin. Kokonaisuudessaan Satyricon oli jälleen kerran hieno kokemus ja hieno lopetus Blastfestille.

Yleisesti voi sanoa, että Blastfestin järjestelyt toimivat vähintäänkin kohtuullisesti. Ensimmäisenä päivänä järkkäreiltä oli informaatio aika ajoin hiukan hukassa, mutta tämä puoli petraantui festareitten aikana. Kuten sanottu, pienemmän lavan järjestely ei ollut mitenkään onnistunut, mutta toivottavasti tätä puolta parannetaan seuraavina vuosina. Hyvänä ideana tuli se, että kun parvelle joka tapauksessa myytiin gallery-lippua, niin miksipä vain tämän lipun itselleen ostaneet eivät saisi pääsyä studion puolelle. Mitään järkeä tuollaisessa jonottamisessa ei ainakaan ole. Tässä viestini järjestäjille: jos ette muuta järjestelyä keksi, niin pitäkää bändit pelkästään isolla lavalla. Muuten toiminta festaripaikoilla oli nopeaa ja hyväntuulista. En siis ollenkaan ihmettelisi, jos löytäisin itseni Blastfestistä vielä uudelleenkin. Monillako festareilla ulkoa sauhuilta lavan tienoille kävellessä bongaa kahden minuutin matkalla niin Gaahlin, Abbathin kuin Nocturno Cultonkin? Näin alkuun muutaman mainitakseni. Kiitos (ja anteeksi), Bergen ja Blastfest!

Kirjoittanut: Rudi Peltonen

blastfest.no