Blaze Bayley – Infinite Entanglement

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.3.2016

Blaze Bayley on artisti, joka suurimmalle osalle on varmasti edelleen tuttu lähinnä Iron Maidenin entisenä mielipiteitä jakaneena (ja jakavana) laulajana. ”Infinite Entanglement” on kuitenkin jo seitsemäs Bayleyn omalla nimellään tekemä albumi. Virallisesti kyseessä on kuitenkin vasta toinen sooloalbumi, sillä edelliset levyt tehtiin Blaze-nimisenä yhtyeenä ja sittemmin Blaze Bayley Band -nimisenä kollektiivina.

”Infinite Entanglement” on sci-fi-aiheinen konseptialbumi, jonka pääosassa on William Black -niminen astronautti. Tarina sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin Black lähetetään yksisuuntaiselle avaruusmatkalle, joka saa hänet kyseenalaistamaan oman ihmisyytensä. Tiedossa on kamppailu omien eri suuntiin polveilevien ajatusten kesken ja taistelu mielen tasapainon säilyttämisestä. Ilmeisesti tämä tulee olemaan ensimmäinen osa albumitrilogiaa, johon Bayley on itse kirjoittanut tarinan. Hienoa, että jotkut muusikot edelleen ajattelevat albumeita kokonaisuuksina eivätkä kokoelmina omia kappaleitaan.

Levyltä löytyvät kappaleet vaihtelevat perinteikkäästä heavy metalista (”Stars are Burning”) akustisuuden (”What Will Come”) kautta lähes power metaliin (”A Thousand Years”). Laaja skaala tekee levystä mielenkiintoisen kuunneltavan, samoin kuin taitavat muusikot Bayleyn taustalla. Bayley itse on saanut äänensä jälleen Blaze Bayley Bandin aikaiseen kuosiin. Laulu on voimakasta ja vakuuttavaa. Särökitarointi (Chris Appleton) on taidokasta, vaikkei aivan yhtä virtuoosimaista kuin akustinen (Thomas Zwijsen), mutta kappaleista ei silti kuulosta säröosuuksissakaan puuttuvan mitään, vaan soitto on tarkkaa ja soundi on tiukka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy on todella melodiavetoinen, ja melodiat ovatkin laajoja ja tarttuvia. Levy on aiempiin, etenkin BBB:n aikaisiin levyihin verrattuna rockimpi, vähemmän vihainen, mutta silti todella energinen ja massiivinen. Nuo ominaisuudet on vain löydetty eri paikoista kuin aiemmin. Kertosäkeet ovat mukaansatempaavia ja yhteislaulullisia, mutta kaukana ”Virtual XI:n” aikaisista saman lauseen kymmenien kertojen toistoista. Paketti siis toimii kaikilla osa-alueilla mitä mainioimmin.

Levyn lähes ainoa miinus täytyy antaa singlekappaleen ”Human” kohdalla tuotannosta. Vokaalit on nostettu liian pintaan ja Bayley kuulostaa ajoin siltä, että yrittää laulaa jopa liian alhaalta, vaikka matalan äänen omaakin. Kappale on silti hyvä, vaikka toteutus hiukan kompuroikin.

Sivujuonena täytyy mainita levyltä löytyvän myös suomalaisväriä, kun kappaleessa ”The Dreams of William Black” on useampaan kertaan eri kielillä sanat ”Missä sinä olet?” Levyn sai siis halutessaan tilata ennakkoon rajoitettuna painoksena niin, että sai äänensä kuuluviin levylle ja nimensä kansilehteen. Bayley oli pyytänyt lausumaan edellämainitut sanat, ja muutamat halukkaat pääsivät levylle asti. On mukava kuunnella kappaletta ja huomata, että suomen kieli on englannin jälkeen vahvimmin edustettuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellinen levy ”The King of Metal” oli halvalla tehty – ja myös kuulosti siltä. Nyt neljän vuoden jälkeen Bayley tuntuu saaneen raha-asiansa taas kuntoon; uusi levy on hyvin tuotettu ja kappaleet ovat viimeisteltyjä tuota yhtä edellä mainittua – ei silti huonoa – kappaletta lukuun ottamatta. Levy on voimakas kokonaisuus, mutta kappaleet ovat hyviä kuunneltavia myös erillään, jos kohta tarina on niin vahvassa osassa, että suosittelen kuuntelemaan koko levyn kerralla.

Levyn kappaleet ovat lähestulkoon tasavertaisia keskenään, mutta keskenään niin erilaisia, ettei levy kuulosta tasapaksulta. On vain vaikea irrottaa siltä mitään kappaletta, joka olisi selkeästi yli muiden.

Levykokonaisuudesta edelleen vain hienomman tekee se, että Bayleyn taustalla ei ole massiivista levy-yhtiötä vaan tämä on hänen oman Blaze Bayley Recording -kustantamonsa kautta julkaistu.

9/10

Kappalelista:
01. Infinite entanglement
02. A Thousand years
03. Human
04. What will come
05. Stars are burning
06. Solar wind
07. The dreams of William Black
08. Calling you home
09. Dark energy 256
10. Independence
11. A work of anger
12. Shall we begin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.blazebayley.net
www.facebook.com/officialblazebayley/

Kirjoittanut: Riku Kelvola

Luetuimmat

Uusimmat