Blind Bastards – War Has Begun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.2.2012

Heavy metallia Etelä-Pohjanmaalta olisi nyt tarjolla kun arvostelussa on Blind Bastardsin uusin ”War Has Begun” demo. Fiilikset ovat 80–90-luvun metallissa, mutta omaa soundia on myös mukana.

Blind Bastards tarjoilee kahden biisin demollaan melodista heavy metallia, jossa yhdistyy eeppisyys ja kauhuelementit. Bändin ulosanti muistuttaakin Domination Blackin tuotantoa, joskin ei olla niin selkeästi kauhun parissa. Kappaleet nojautuvat puhtaasti vetävän vokalistin ja kitaroiden varaan. Kappaleet ovat meneviä ja sisältävät kivat soolot. Kertosäkeet on viilattu tarttumaan päähän ja isompia ”polulta poikkeamisia” ei tule. Soundit on hyvät ja soolokitarassa on mukavan kimakka ääni.

Soitto on yleisesti pätevää, joskin muutamissa kohdissa vokalisti ei ole ihan parhaimmillaan. Kaverilla on suhteellisen hyvä ja persoonallisen puhdas ääni, mutta joissain kohdissa missä odotin vokalistin vetävän kohdan korkealta, onkin laulu vedetty matalalta. Erilaisuus on tietysti plussaa, mutta muutamissa kohdissa se ”särkee” soundia. Kappaleet eivät sisällä isompia yllätyksiä, joskin ”Living Dead” -biisin kauhuelementit sopivat todella hyvin bändin soundiin. Olisinkin toivonut että myös ”War Has Begun” -biisissä olisi vastaavia riffirakenteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Blind Bastardsin ”War Has Begun” tarjoilee ihan toimivaa heavy metallia, joskin mitään uutta se ei tuo. ”Living Dead” -biisiä jaksaa kuunnella varmasti useammankin kerran kauhuelementtien ansioista, joten se on selkeästi parempi biisi tästä kaksikosta. Bändissä on selkeästi taitavat soittajat ja potentiaalia reippaasti, seuraavalla demolla vaan hyppimään niiden genreaitojen yli ja kokeilemaan jotain erilaista.

7/10

Kappalelista:
01. War has Begun
02. Living Dead

http://soundcloud.com/blind-bastards

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

One thought on “Blind Bastards – War Has Begun

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat