Blowup Vol. 4 -festareille lisää esiintyjiä ja päiväkohtainen ohjelma julki

Vaikka kesä on kuumimmillaan, kannattaa ajatukset suunnata hetkellisesti lokakuun puoliväliin. Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla neljättä kertaa järjestettävä Blow Up vol 4 -festivaali julkaisee jälleen kaksi uutta artistia ja paketoi samalla festivaaliperjantain artistikattauksen.

Perjantaina 12.10. ensikonserttinsa Suomessa soittava norjalainen Okkultokrati viimeistelee koko perjantain artistikattauksen. Bändin musiikki liikkuu räkäpunkin, vanhanliiton metallin ja 70-luvun kitarariffien välimaastossa. Soundi on raastava ja iskevä mutta melodinen ja sieltä on aistittavissa ripaus 80-luvun goottivivahteita. Bändin viimeisin albumi ”Rasberry Dawn” julkaisiin 2016.

Toisena julkaisuna lauantain ohjelma saa täydennyksenä Amenra yhtyeen Belgiasta. Viime vuonna yhden parhaista ellei jopa parhaimman levyn ”Mass VI ”julkaissut bändi tunnetaan avant-gardisesta post-metal taituroinnistaan. Musiikki on raskasta kaikilla tasoilla niin soundillisesti, emotionaalisesti kuin spiritualisesti. Bändin luomaa junnaavaa äänimaisemaa rikkovat solisti Colin H. van Eeckhout:in riipivät rääkäisyt ja tunteikkaat lauluosuudet vieden kuulijan syvälle.

Maineikkaan artistikatraan kokoava festivaali esittelee musiikin lisäksi myös taidetta. Toukokuussa julkistettu elokuvanäytös ja -konsertti La Haine – Viha (1995) myi nopeasti loppuun. Tällä hetkellä lisäpaikat ovat suunnitteilla ja niiden mahdollistuessa paikoista tiedotetaan pikimmiten. Festivaalin kahden päivän lipuista suurin osa on jo myyty ja yhden päivän rajoitetut lippuerät tulevat myyntiin perjantaina 15.6. klo 9:00 Tikettiin.

Festivaaliohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan kesän aikana.

BLOWUP VOL. 4 (K18)
12.-13.10.2018
Kulttuuritehdas Korjaamo
Töölönkatu 51 a-b, Helsinki

Liput Tiketistä – www.tiketti.fi
2 pv. alk. 69,50 €
1 pv. alk 44,50 € (15.6. alkaen)

https://www.tiketti.fi/Blowup-Vol-4-Kulttuuritehdas-Korjaamo-Helsinki-lippuja/52185

PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA:

Perjantai 12.10.2018
Crowbar (US)
Bongripper (US)
Dark Buddha Rising (FIN)
Acid King (US)
King Dude (US)
Kauan (RUS)
Okkultokrati (NOR)

Lauantai 13.10.2018
Godflesh (UK)
Amenra (BEL)
Conan (UK)
Hällas SWE)
Author & Punisher (US)
TBA
TBA

Leffakonsertti la 13.10.:
Viha – La Haine (1995) – LOPPUUNMYYTY
Äänisuunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Noah Kin

Kommentit