Bring Me The Horizon, Sabaton sekä Bullet For My Valentine Ruisrokkiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.2.2011

Heinäkuun 8.-10. päivä järjestettävä Ruisrock on julkistanut ensimmäiset esiintyjät. Turun Ruissalon valtaa maailman menestyneimpiin elektronisen tanssimusiikin ryhmiin lukeutuva brittiläinen The Prodigy, joka tunnetaan genrerajoja ylittävästä uniikista tyylistään sekä upeista live-keikoistaan. Yleisöä hemmotellaan myös kahdella yhdysvaltalaisella indie-tähdellä; Ruissaloon saapuu maailman suosituimpiin vaihtoehtorockyhtyeiisiin lukeutuva The National sekä ensi kertaa Suomessa esiintyvä ainutlaatuinen folkpop-ryhmä Fleet Foxes, jonka klassikoksi ylistetty debyyttialbumi saa jatkoa toukokuussa.

Festivaalin muita ulkomaalaisia artisteja ovat Suomessakin erittäin suositut brittiläiset metalcore-aktit Bullet For My Valentine ja Bring Me The Horizon, vuoden sisään Suomessa kaksi loppuunmyytyä klubikeikkaa heittänyt brittiläinen synapopduo Hurts, yhdysvaltalainen vaihtoehtorockin klassikkoyhtye Primus, Ruotsin pop-sensaatio Robyn, hiljattain loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kantrin, folkin ja bluesin henkeen vannova parivaljakko Mark Lanegan & Isobel Campbell, ylistetty brittitulokas, laulaja-lauluntekijä Anna Calvi, Tanskan suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva rockelektro-yhtye Carpark North, yhdysvaltalainen psychobilly-genren pioneeribändi Nekromantix sekä ruotsalainen power metallin kuningas Sabaton.

Festivaalin kotimainen kattaus tarjoaa ajankohtaisia huippunimiä. Mukana ovat pop- ja rock-taivaan kirkkaimmat tähdet Apulanta, PMMP, Jenni Vartiainen, Pariisin Kevät, Von Hertzen Brothers, Scandinavian Music Group ja Happoradio, raskaan sarjan kärkinimet Amorphis ja Kotiteollisuus sekä rytmimusiikin helmet Paleface, Uusi Fantasia, Jätkäjätkät sekä Jukka Poika ja Raappana, joista kummankin taustalla musisoi Sound Explosion Band. Ohjelmistoon on myöhemmin luvassa runsaasti sekä ulkomaisia että suomalaisia lisäyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 110 euroa ja ne ovat myynnissä verkkokaupassamme, Tiketissä ja Lippupalvelussa. Päiväkohtainen ohjelmisto selviää myöhemmin, jolloin tulevat myyntiin myös yhden ja kahden päivän liput.

Nähdään heinäkuussa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4 comments on “Bring Me The Horizon, Sabaton sekä Bullet For My Valentine Ruisrokkiin”

  1. Tommi Hämäläinen

    No tää tuli aika puun takaa. :D

  2. Power!

    Muuten ihan jees festarit, bring me the horizon ja bullet for my valentine pilaa tosin hyvän satsin bändejä.

  3. Niko Kuusela

    Muuten aika paska festari, mutta BMTH ja BFMV nostaa vähän esiintyjien tasoa.

    Niin paska bändikattaus kokonaisuudessaan ja tuohon saumaan kesästä osuu paljon muutakin, taitaa olla, että BMTH jää näkemättä ellei nyt ihan ihmeellistä tapahtu lähitulevaisuudessa.

    Provinssirock olisi ollut niin paljon parempi vaihtoehto molemmille bändeille, prkl.

  4. NiCO

    on kyllä melkoisen heikko kattaus ainakin näillä näkymin, taitaa ulkomaan festarit kutsua.. :P

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat