Bullet For My Valentine todisti Live Nationin Black Box -keikat toimivaksi kokonaisuudeksi

Helsingin uusin keikkaformaatti on nyt virallisesti korkattu, ja hävyttömän hienosti kyseinen seremonia suoritettiinkin. Black Box on Helsingin Jäähallin sisään muodostettu, nimensä mukaisesti mustilla verhoilla katsomotilasta erotettu alue, jossa on ainoastaan seisomapaikkoja. Uteliaisuutta uhkuvat odotukset olivatkin näin ollen mukavan esiintyjäkattauksen ansiosta vieläkin korkeammalla.

Illan avaava bändi, japanilainen rock-yhtye Coldrain, aloitteli settinsä puoli kahdeksan aikoihin. Paikalle oli saapunut selkeästi jengiä jopa ainoastaan japseja varten, joten ainoastaan kuusi kappaletta sisältänyt pyrähdys saattoi olla muutamille pieni pettymys. Juuri uunituoreen ”VENA” -nimisen albumin julkaissut bändi reivasi lavalla tyypillisen railakkaaseen japanilaiseen tapaan, ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Pari uutta kappaletta ja muutama vanhempi hitti sekaan, ja setti oli taputeltu. Vaikka Coldrain itsessään ei omaan makuuni ehkä olekaan, oli idän ihmeiden haltuunottoa mukava seurailla. Black Boxin akustiikkaan kiinnitin saman tien positiivista huomiota, enkä keksinyt etenkään ensimmäisen esiintyjän aikaan lainkaan poikkipuolista sanaa soundeista tai oikeastaan muustakaan.

Oli huvittavaa muistaa, että jokaisen illan kolmesta yhtyeestä oli tarkoitus esiintyä yhdessä myös The Circuksessa viime vuoden maaliskuussa, jolloin sheffieldiläinen While She Sleeps tipahti kuitenkin viime hetkillä rivistöstä. Vahinko otettiin nyt takaisin, ja britit saatiin onnistuneesti Jäähallin lavalle. ”Brainwashed” oli oiva avaus vedolle, ja nimensä mukaisesti pisti kyllä pasmat sekaisin yhdellä jos toisellakin paikalle rantautuneella. Yhtyeen vokalisti Lawrence Taylor viskeli mikkiä ympäriinsä kuin lassoa, villitsi hurjalla tukkamyllyllä, sekä huikki yleisölle mukavia kolutessaan läpi bändin kahden viimeisimmän albumin tuotantoa. Tylsiä kirosanoin höystettyjä välispiikkejä sekä huudatuksia ei kuultu, vaan bändi heitti settinsä läpi tyylipuhtaasti sen enempää mielistelemättä, voittaen varmasti puolelleen uusia faneja myös pääesiintyjää varten saapuneiden joukosta. Bändi avasi vuosi sitten marraskuussa illan In Flamesille, ja itse pohdin jo tuolloin, että While She Sleeps sopisi kaikkein parhaiten omalle klubikeikalleen Suomeen. Tällä päästiin jo melko lähelle, mutta jotain yhtenäisyyttä fiiliksestä jäi silti edelleen uupumaan. Miksaukset vetivät myös hieman kieppiä siellä täällä, ja olisin toivonut vokalistin mikrofoniin hieman enemmän puhtia. Bändistä itsestään riippumattomia pikkujuttuja siis, tämän perusteella lähden ehdottomasti mukaan myös ensi kerralla.

Bullet For My Valentine seilaa maassamme vuodesta toiseen suosion aallonharjalla, ja uutuusalbumi ”Venom” kohosikin Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan neljännelle sijalle jääden vain hatarasti Haloo Helsingin sekä parin muun suomalaisen ikisuosikin varjoon. Rivistömuutoksen kautta aikansa vahvimpaan kokoonpanoon muotoutunut bändi laukaisi vetonsa kerralla vauhtiin vaatimattomasti albuminsa kenties rautaisimmalla singlellä ”No Way Out”. Vokalisti Matt Tuck näytti itsekin pitkästä aikaa selkeästi nauttivan asemastaan.

Ennen keikkaa tehdyssä pikaisessa haastattelussa rumpali Michael ”Moose” Thomas julisti vuonna 2013 julkaistun ”Temper Temper” -albumin olleen yhtyeensä uran synkintä aikaa. Tämä konkretisoitui myöhemmin sillä faktalla, ettei keikan aikana kuultu ainuttakaan kappaletta kyseiseltä lätyltä. Pääpaino listassa oli uusimman lisäksi albumissa ”The Poison”, jolta tykitettiin heti avausbiisin perään kahdeksan vuoden takainen hitti ”4 Words (To Choke Upon)”.

Matt Tuckin akustiseen ”The Last Fight” -aloitukseen yhtyi loppua kohti koko bändi, jota seurasi lyhyen hiljaisuuden jälkeen tämänvuotisen albumin nimikkokappale, musiikkivideonkin juuri saanut herkistelevän koskettava ”Venom”. Viimeistään tässä vaiheessa totesin, että bändi ei edelleenkään tarvitse taustanauhoja selkärangakseen.

Bändin juniori, basisti Jason Jamesin juuri korvannut Jamie Mathias toimi kuin olisi ollut osa bändiä pidempäänkin, jääden jopa yllättävän vähäiselle huomiolle. Rumpuja läiskyttänyt Moose taas paukutti menemään lytyssä kuin koulun kevätjuhlassa, mutta selvisi kuitenkin soitannollisesti tilanteesta aivan kuten kuuluukin. Kitaristi Padgen tiukka kitarasoolo pelasti kaiken, kahmien runsaat hehkutukset ennen ”Army Of Noise” -menestystä.

Loppuun kuultiin luonnollisesti vielä pakolliset myllytykset ”Tears Don’t Fall” sekä encoreksi loppuun taiteltu ”Waking The Demon”, joiden myötä homma oli jälleen paketissa. Bullet For My Valentinen suunta on pienten kompastusten ja mutaisen ojanpohjan kyntämisen jälkeen suoraviivaisessa nousussa, jossa se toivottavasti vielä hyvän aikaa tasaisesti pysyykin. Bändi on kiinnitetty ensi kesäisille festareille muualle Eurooppaan, joten aivan mahdoton ajatus ei luultavasti paluu tännekään ole.

Black Box on oivallinen ja toimiva konsepti, joka sopii suomalaiseen mentaliteettiin – erittäin suuresta yleisömäärästä huolimatta missään vaiheessa olo ei ollut tukala liiasta tungoksesta johtuen, ja haluttu tunnelma saavutettiin muutenkin loistavasti – tuntui utopistiselta ajatukselta, että paikkana oli tosiaan oikeastaan Helsingin Jäähalli. Seuraavan kerran Black Box on mahdollista kokea joulukuun alussa Lamb Of Godin, Children Of Bodomin sekä Sylosiksen kanssa.

Teksti: Vilma Ala-Koukkari