Buzzcocks huhtikuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 7.11.2011

Kaikkien aikojen ensimmäisiin, vaikutusvaltaisimpiin ja menestyneimpiin punk-bändeihin lukeutuva Buzzcocks saapuu ensi keväänä kahdelle keikalle Suomeen. Liput brittipunkin pioneeriyhtyeen keikoille Tampereen Klubille keskiviikkona 25. huhtikuuta ja Helsingin Tavastialle torstaina 26. huhtikuuta tulevat myyntiin keskiviikkona 9. marraskuuta.

Klassikkokappaleistaan ”Ever Fallen in Love (With Someone You Shouldn’t’ve)”, ”What Do I Get?” ja ”Orgasm Addict” parhaiten muistettu Buzzcocks perustettiin jo 35 vuotta sitten. Kesällä 1976 ensimmäisen keikkansa Sex Pistolsin lämmittelijänä soittanut yhtye nousi nopeasti brittipunkin suosituimpiin bändeihin ja pian Buzzcocks nähtiin yhteiskeikoilla myös The Clashin, The Vibratorsin ja Siouxsie and the Bansheesin kanssa.

Sex Pistolsin ja The Clashin tavoin ”punkin pyhään kolminaisuuteen” kuuluva Buzzcocks ehti uransa alkuvuosina 1976-1981 julkaista kolme pitkäsoittoa, lukuisia singlejä sekä soittaa kiertueita Pohjois-Amerikkaa myöten. Kokoonpanon paluuta saatiin odotella aina vuoteen 1989, jonka jälkeen vaihtelevan aktiivisesti toiminut Buzzcocks on jatkanut uusien kappaleiden kirjoittamista sekä nähty esimerkiksi Nirvanan maailmankiertueen lämmittelijänä ja viime kesän Ilosaarirockissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Buzzcocksin nykyisessä kokoonpanossa Pete Shelleyn rinnalla soittavat miltei yhtyeen uran alusta saakka mukana ollut kitaristi Steve Diggle sekä 2000-luvulla bändiin liittyneet basisti Chris Remmington ja rumpali Danny Farrant. Buzzcocksin viimeisin studioalbumi ”Flat-Pack Philosophy” julkaistiin vuonna 2006.

KEIKAT:

Ke 25.4.2012 Tampere, Klubi
Liput alk. 24,50 € (ovelta 25 €), K-18
To 26.4.2012 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 26,50 € (ovelta 27 €), K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipunmyynti alkaa ke 9.11.2011 klo 9.00 

Luetuimmat

Uusimmat