CMX:n uusi täyspitkä nyt kuunneltavissa

Kirjoittanut Henrik Savonen - 11.2.2018

Suomalainen rock-yhtye CMX julkaisi 9. helmikuuta kuudennentoista täyspitkänsä.

Uusi albumi, ”Alkuteos”, on kuunneltavissa kokonaisuudessaan täältä. Kyseessä on bändin ensimmäinen pitkäsoitto sitten vuonna 2015 julkaistun ”Mesmeria” -albumin. Yhtyeen solisti-basisti A. W. Yrjänä kommentoi kokoonpanon uraa sekä tulevaa pitkäsoittoa seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ensimmäisestä albumistamme on kulunut kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Nämä vuodet olemme jatkuvasti levyttäneet, keikkailleet ja pyrkineet koko ajan oppimaan uutta. Aihepiirinämme ovat aina olleet ihmisen unet, unelmat ja elämän rikkinäinen syvyys. Emme ole useinkaan pyrkineet viihdyttämään, vaan tekemään kysymyksiä. Mitä on rakkaus, mitä rehellisyys, miltä asiat näyttävät pinnan alta? Meitä on ajanut uteliaisuus, rajojen ylittämisen halu, itsemme haastaminen. Keskustelu oman ajan kanssa.

Kuudennellatoista albumillamme olemme yhä kysymyksen äärellä. Mitä on vapaus? Mikä pistää sielun laulamaan? Onko syntiä olemassa? Saako paholaisen näkökulmasta tehdä laulua? Syntyykö lyijystä kultaa elämän ahjoissa? Onko kulttuuri tehtävänsä tasalla? Onko laulu sotahuuto ihmisen puolesta, byrokratiaa ja höttöä vastaan?

Alkuteos on nippu lauluja ihmisestä, ristiriitaisesta olennosta, joka tarinoissa on Jumalan alkuperäinen taideluoma, alkuteos. Musiikkiin laitoimme nyt enemmän koneita ja progressiivisia sävyjä kuin vaikkapa sitä edeltäneillä Mesmerialla tai Seitsentahokkaalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin voi ottaa haasteena, ellei ole vallan luovuttanut.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat