Condemned? – Condemned 2 Death

Kirjoittanut Juha Attola - 5.2.2011

Vanhan liiton metal/punk crossover yhtye Condemned? tulee jälleen. Yhtye on aikaisemmin esiintynyt ainakin nimillä Contemned Attitude ja Contemned2Death, joka on myös tämän uusimman lätyn nimi. Levy-yhtiön tiedotteen mukaan luvassa on isolla asenteella väännettyä, metallin katkuista punkkia.

Levyn avaava ”Big Time Game Hunting”, kuulostaa jokseenkin Peer Güntiltä soittamassa hardcorea. Seuraavana ilmoille tärähtää ”Aggressive System”, nimeä kantava ralli, joka tuokin mieleen jo enemmän punk osastoa, kuulostaen hieman tietyissä piireissä klassikkomainetta nauttivalta yhtyeeltä, Broken Bonesilta. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa metallisia vivahteita, pääpainon kuitenkin ollessa punkin puolella.

Levyltä löytyy 14 kohtalaisen jämäkkää rallia, jotka toimivat ihan mukavasti, joskaan eivät tule koskaan nousemaan sen suuremmiksi klassikoiksi. Myöskin tätä levyä vaivaa juurikin keskinkertaisuus, kappaleista ei löydy mitään varsinaista valittamista, mutta kun kiekon on kuunnellut läpi, ei sieltä myöskään monikaan kappale erotu edukseen. Ehkä parhaiten mieleen jäävät kappaleet kuten ”Ocean”, joka on puolitoista minuuttia kestävä hardcorepala, sekä rokkaavampaa punkia edustava ja punk levylle todella yllättävästi nimetty ”Anti-Social”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn virallinen versio sisältää myös bonus CD:n, jolla kuullaan vuosien ’83-93 kappaleita, yhtyeen erillaisilla kokoonpanoilla. Levyn julkaisee Nuclear Blast, jonka talliin yhtye on nyt tullut toisen kerran, nimittäin yhtiön toinen koskaan julkaisema levy oli juurikin tämän kyseisen yhtyeen debyytti vuodelta-87.

Yhtyeen vanhat fanit löytävät varmasti tämän kiekon omakseen, jos taas yhtye ei entuudestaan ole tuttu, mutta hyllystäsi löytyy Broken Bonesin ja Crumbsuckersin kaltaisten yhtyeiden levyjä, tulet varmaankin nauttimaan myös Condemnedin seurasta.

6/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Big Time Game Hunting
2.Aggressive System
3.Thoughts Of Equality
4.Practicing For War
5.Crutch
6.Anti-Social
7.Cavern In Mind
8.Crucified
9.Emotional Blurr
10.Cleansing Pool
11.Ocean
12.Save Thy Brother
13.D-Day
14.When Worlds Collide

www.myspace.com/c2dcondemned2death

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat