Corrodedin uusi EP kuunneltavissa kokonaisuudessaan

Aikaisemmin tänä vuonna ”Defcon Zero” -albuminsa julkaissut ruotsalainen hard rock -yhtye Corroded suuntaa loppuvuodesta kiertueelle Painin kanssa. Mutta eivät nuo veikot jääneet pyörittelemään peukkujaan levyn ja kiertueenkaan välissä, sillä vastikään julkaistu ”The Nevo Sessions” -EP on nyt kuunneltavissa täältä:

Bändi kertoo ”The Nevo Sessions” -EP:stään seuraavasti:

”Kuten tiedätte, julkaisimme Defcon Zero -albumin huhtikuussa tänä vuonna, ja se on mainio albumi. Mietimme kuitenkin ääneen, että mitä tapahtuisi, jos biiseistä riisuttaisiin kaikki ylimääräinen? Niin siis tapahtui, ja tässä on teille The Nevo Sessions.”

Voit kuunnella EP:ltä kappaleen ” A Note to Me” tästä:

Kolmen biisin EP:n lisäksi bändi julkaisee tänä syksynä ensimmäiset vinyylinsä aikaisemmista albumeistaan. Julkaisupäiviä vinyyleille ei ole vielä julkistettu.

Lue lisää aiheesta

Arch Enemya, Beast In Blackia, Wintersunia: Kaaoszinen toimitus listasi omat suosikkinsa vuodelta 20... Vuosi 2017 jää historiaan varsin värikkäänä jälleen uusien albumeiden suhteen, ja vuoden aikana ilmestyi jälleen lukuisia äärettömän kovia albumei...
Corrodedin Jens Westin: ”Minun on vieläkin vaikea nähdä itseäni laulajana.” Corroded julkaisi hiljattain neljännen studioalbuminsa “Defcon Zeron”. Edeltävästä julkaisusta oli kulunut jo lähemmäs viisi vuotta, ja koska bändiä e...
Odotus on päättynyt – Corrodedin uusi ja järkälemäinen albumi ”Defcon Zero” Löysin Corrodedin kolmannen albumin ”State Of Disgracen” kolme tai neljä vuotta sitten paikallisesta äänilevyliikkeestä. Kyseinen levy oli alelaarin p...
Corrodediltä uusi single Ruotsalainen hard rockia veivaava Corroded on julkaissut uuden "Carry Me My Bones" singlensä verkkoon kuunneltavaksi. Biisi tulee löytymään bändin tul...