Crimes Of Passion – To Die For

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.2.2012

Crimes Of Passion julkaisi vuoden 2011 lopulla toisen levynsä “To Die For”. Koska bändi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, päätin tehdä hieman taustatöitä. Törmäsin hyvin jännittävään ongelmaan yrittäessäni tutustua bändiin sanoakseni tässä jotain henkevää sen historiasta tai jäsenistä. Edes bändin kotisivuilla ei yksinkertaisesti ole tietoa, vain kehotus tutustua musiikkiin. No, tehdäänpä sitten niin.

Sekä bändin että levyn nimi antaa odottaa jopa ylitsevuotavaa dramatiikkaa ja tunteen paloa. Ja sama linja jatkuu myös biisien nimissä. Tyyliltään Crimes Of Passion tavoittelee kuitenkin enimmäkseen 80-luvun hard rockia power metallisin maustein, vaikka nimestä voisi kuvitella saavansa vastaansa lähinnä goottihenkistä materiaalia.

Introna toimiva pariminuuttinen instrumentaali “Be Still My Beating Heart” vielä on nimensä kaipaamalla mahtipontisuustasolla, mutta jo seuraavasta biisistä “Body And Soul” alkaen tunnelma jotenkin lässähtää. Biisien lyriikat ovat kyllä samaa teemaa tavoittelevia kuin nimensäkin, joskin niitä vaivaa pienimuotoinen kliseisyys. Myönnettävä tietenkin on, että rakkaudesta kertovia tekstejä on kovin vaikea tehdä tuoreella tavalla. Olisi silti toivonut hieman enemmän yritystä kuin vain “Love Is To Die For” -henkisiä ratkaisuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sama ongelma tuntuu olevan myös biisien melodioissa, ja sieluni silmin oikein näen kaikki kliseisimmät lavamaneerit käytössä biisien kulun mukana. Vokalisti kuulostaa siltä, kuin hänellä olisi pitkittynyt kurkunpääntulehdus. Tämä käy pidemmän päälle varsin epämiellyttäväksi, ja huomaan selvitteleväni kurkkua säännöllisin väliajoin vokalistin puolesta. Tällä tietenkään ei ole soundiin mitään vaikutusta.

Tähtihetki kohtalaisen tasapaksussa levyssä lienee sinkkulohkaisuksi valikoitunut balladi “Blown Away”, jossa on edes jonkin verran nostetta. Useamman kuuntelun jälkeen sekin tuntuu käyvän puuduttavaksi. Turtumisen tunnetta ei ainakaan lievitä se tosiasia, että levy tuntuu aivan armotta liian pitkältä lähes tunnin pituisena ja kahdentoista kappaleen voimin. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, minulla ei ole mitään pitkiä levyjä vastaan. Tässä vain tuntuu siltä, että kuuntelee samaa biisiä tunnin. Crimes Of Passion tarjoilee vain samaa kauraa kuin niin moni paketti jo aikaisemmin.

Levyä on ollut tuottamassa mm. Saxonia ja Helloweenia aikaisemmin tuottanut Charlie Bauerfeind, ja vierailijoiksi levylle on saatu vokalistit Biff Byford ja Andi Deris edellä mainituista bändeistä. Mutta kuten on tullut aiemminkin todettua, ei pelkillä nimekkäillä vierailijoilla tehdä erinomaista eikä välttämättä edes hyvää levyä. Crimes Against Passion saattaisi sopia kuvaavampana bändin nimeksi, koska ainakin tätä julkaisua vaivaa mitä suurimmassa määrin intohimon puute.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4/10

Kappalelista:
01. Be Still My Beating Heart 2:09
02. Body And Soul 5:15
03. Blown Away (Single Version) 4:52
04. Hell And Back 5:10
05. I Dare You To Try 4:54
06. Love Is To Die For 5:20
07. Blackened Heart (feat. Biff Byford) 4:03
08. I Think I Can Save You 4:32
09. Dream Again 5:08
10. Let The Punishment Fit The Crime 4:47
11. Sacrifice, No Question Why 4:24
12. Accidents Happen, Even Here (feat. Andi Deris of Helloween) 5:00
13. Blown Away (Album Version) 6:27

https://www.facebook.com/pages/Crimes-of-Passion/98826622565

Kirjoittanut: Nina Hurme

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat