Crystalicilta esimakua tulevalta albumilta

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 1.9.2014

Crystalic 2014Vuonna 1998 perustettu tamperelainen, melodista death metallia omaan muotoonsa taivuttava Crystalic julkaisee uuden ”Lila Ruined” -nimisen kappaleen, joka tulee löytymään myös parhaillaan suurimmassa työstövaiheessa olevalta kolmannelta albumilta. Edellinen työnäyte tulevasta oli jo 1,5 vuotta sitten julkaistu Scion, joka sekin on kuultavissa netissä osoitteessa https://crystalic.bandcamp.com/track/scion. Lue lisää kuullaksesi tuorein kappale.

”Lila Ruined on tulevan kolmannen levyn materiaaleista se tuorein, johon vielä pari viikkoa ennen äänittämistä päätettiin sorvata kertosäe kokonaan uusiksi ja muutenkin ruuvata biisin rakennetta toisenlaiseksi sieltä täältä. Lauluista vastaavan Markon kanssa treenattiin tasan kerran ennen studioon menoa ja tällainen kipale siitä sitten lopulta pörähti. Nyt onkin sitten aika tarttua muiden biisien kimppuun ja ruveta työstämään niitä lopulliseen muotoonsa. Muutama biisi tässä vielä on myös tarkoitus säveltää, jotta löytyy paremmin valinnan varaa mitä laittaa levylle”, yhtyeen perustaja ja kitaristi Toni Tieaho kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat