Curimus: Operaatio Yeast Side Story, osa #11

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2014

Curimus 2014Tästä lähtee tämän blogin viimeinen osa. Järjestyksessään toinen Curimus-pitkäsoitto on tällä hetkellä painossa ja työn painopiste on kohdistettu promootioon ja keikkamyyntiin. En voi väittää, että matka on ollut koko ajan helppoa taivallusta. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että lopputulos on jopa enemmän kuin osasin odottaa ja todellakin kaiken käytetyn ajan, energian sekä euromäärän arvoista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytimme bändin ulkopuolista tuottajaa ja tämä osoittautui jälkikäteen katsottuna erinomaiseksi ratkaisuksi. Tuottajana häärinyt Tom Gardiner toi mukanaan sellaista osaamista, mitä meille ei aikaisemmista levytyssessioista ollut kertynyt. Tuotantopuolellakin vahvan panoksen antanut studioguru Daniel Rantanen oli Curimus-miehistölle uusi tuttavuus ennen tätä projektia. Daniel ja JR Audio ansaitsevat nöyrimmän mahdollisen kiitokseni. Kyseisen herran ammattitaito ja asenne työhönsä ovat sitä luokkaa, että suosittelen pitämään ”Dankon Betonin” mielessä, jos tarkoituksena on nauhoittaa ns. kovaa shittiä.

Myös kotipuolen Loimaa-vahvistukset ansaitsevat tunnustusta tekemisistään. Laulunauhoituksista vastannut Studio Disharmonyn isäntä Janne Lukka on ollut luottomiehemme jo aikaisemmissakin projekteissa ja tälläkin kertaa hän oli enemmän kuin mies paikallaan. Erityiskiitos myös kolmessa biisissä vierailleelle Loimaan Billy Idolille eli Aleksi Hahkolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä projekti on ollut hieno ja opettavainen kokemus. Lopputulos tulee paikka paikoin varmasti yllättämään monia, mutta toivottavasti pääasiassa hyvällä tavalla. Itse en ainakaan kadu mitään ratkaisua ja sehän tässä pääasia tietysti onkin. Studiohommien jälkeen on ehditty pitämään parit treenit live-settiä silmällä pitäen ja kieltämättä keikkanälkä alkaa olla jo pahanlainen.

Bändin perustamisesta tulee kuluneeksi loppuvuodesta kymmenen vuotta ja tästä tulee varmasti näistä vuosista kaikkein paras! Peace and love.

Curimus Artificial Revolution 2014”ARTIFICIAL REVOLUTION” julkaistaan 25.4.2014. Julkaisusta vastaa Curimus-miehistön oma tuotantoyhtiö FreezingPenguin ja maailmanlaajuisesta jakelun hoitaaSvartRecords.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennakkotilaa Cd digipak + t-paita: http://www.swampmusic.com/product_details.php?p=1112091

tai vaihtoehtoisesti pelkkä Cd digipak: http://www.swampmusic.com/product_details.php?p=1112078

Tsekkaa ”Preachings” -lyriikkavideo:http://youtu.be/43uSiB7EziA

Tähän asti buukatut keikat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

25.4. Bar 15, Seinäjoki
26.4. Bar Edgar, Loimaa
1.5. RoRo, Narva (EE)
2.5. Rockstar’s, Tallinna (EE)
3.5. Rock ’n Roll Heaven, Tarto (EE)
10.5. Blue Pool, Forssa
16.5. Monttu, Pori
17.5. Varjobaari, Tampere
24.5.Seurahuone, Huittinen
13.6. La Barre, Joensuu
14.6. Lucky Monkeys, Lappeenranta
18.7. Torvi, Lahti

 

Kirjoittanut: Juha-Matti Helmi 27.2.2014

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat