Daniel Lioneye – Vol III

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.9.2016

”Vol III” on nimensä mukaisesti Daniel Lioneyen kolmas albumi. Pääasiassa HIM:n jäsenistä koostuva Daniel Lioneye soittaa huomattavasti raskaampaa ja piirun verran synkempää musiikkia kuin emoyhtyeensä. Vuonna 2001 alkunsa saanut yhtye julkaisi elokuussa kolmannen plättynsä. Kitaristi-laulaja Linden lisäksi levyllä vaikuttavat basisti Mige, rumpali Sepi sekä kosketinsoittaja Burton. Linde on kuvaillut kolmatta albumia raskaammaksi kuin edeltäjänsä, mutta tällä kertaa örinän sijasta kuullaan myös enemmän laulua.

Albumin synkkä kansitaide antaa osviittaa tulevasta. Levyltä löytyy todella jykeviä riffejä, kylmiä sanoituksia sekä raivoavia melodioita. Linden lauluääni on hyvin melankolinen, mikä sopii sanoitusten kanssa hyvin yhteen. 12 kappaleeseen sisältyy monenlaista: ensimmäinen kappale on intro, joka johdattelee aavemaisella tunnelmallaan ja astettain kiihtyvällä temmolla ”Blood On The Flooriin”. Toinen kappale puskee kajareista sellaisella rytinällä, että oksat pois! Vaikka albumin monet kappaleet ovat luonteeltaan synkkiä, antaa Linden surumielinen ääni niihin omanlaistaan vastapainoa. Monien kappaleiden kertosäkeisiin on helppo tarttua, esimerkkeinä biisit ”Blood On The Floor” tai ”Ravensong”. Daniel Lioneye on löytänyt kappaleisiin tasapainon raskauden ja keveyden välillä.

”Vol III:lta” löytyy myös muutama kappale, joka rikkoo täysin kappaleiden perusrajoja. Esimerkiksi ”Alrightissa” kuullaan aggressiivista, räyhäävää laulua Linden pehmeämmän vokalisoinnin lisäksi. ”Baba Satanas” on hitaasti puhuvan, örisevän miesäänen puhetta. Kappaleessa ukko lurittelee saatanallisia lyriikoita, jotka sisällöllisesti eivät ole kummoiset. ”Baba Satanas” kuulostaa sille, kuin miesääntä olisi hidastettu äänenkäsittelyohjelmalla. Kappaleen tarkoitus jäi itselleni hämärän peittoon, se kun ei oikein tarjoa kuulijalle mitään.

”Dancing With The Dead” lukeutuu albumin parhaimpiin teoksiin. Tässä kappaleessa kaikki loksahtaa paikoilleen ja tuloksena on vangitseva ilmapiiri. Päätösraita ”Neolithic Way” on synkistelyn sijaan rakkauslaulu, joita ei monta albumilta löydy. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään imelä balladi, vaan Daniel Lioneyen tyylille uskollinen hevikappale. Kappaleen tunnelma on hiukan ahdistava, mutta myös paikoin psykedeelinen. Kertosäkeissä laulettava ”I sold my soul to make you mine/I take your heart and give you mine” porautuu vaivatta mieleen, mutta tämän kappaleen kohdalla se ei haittaa.

Daniel Lioneyen kolmas täysipitkä on hyvä. Albumin äänimaailma on raskas mutta tarttuva, ja kappaleisiin on saatu keskenään erilaisia piirteitä. Yhtyeen lyriikat ovat paikoitellen hyvinkin synkät, mutta se tekee niistä kiehtovia. Kolmas albumi tarjoaa varmasti yhtyeen faneille sitä, mitä he voivat odottaa yhtyeeltä, mutta toivottavasti myös jotain sellaista, mikä yllättää heidät.

8-/10

Kappalelista:

  1. Messier 0
  2. Blood On The Floor
  3. Break It Or Heal It
  4. License To Defile
  5. Ravensong
  6. Alright
  7. Baba Satanas
  8. Aetherside
  9. Dancing With The Dead
  10. Oh God In Your Great Mercy
  11. Mathematics Of The Storm
  12. Neolithic Way

Daniel Lioneye Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat