Danko Jones kiertueelle Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.8.2015

Danko Jones 2014Kanadan suurimpiin rockylpeyksiin lukeutuva Danko Jones saapuu syksyllä kolmen keikan Suomen kiertueelle. Viikonloppuna Porispere-festivaaleilla tiukalla livekunnollaan vakuuttanut yhtye esiintyy maanantaina 5. lokakuuta Turun Klubilla, tiistaina Tampereen Klubilla ja keskiviikkona 7. lokakuuta Helsingissä Tavastialla. Lämppärinä keikoilla nähdään italialainen rockbändi Giuda. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 6. elokuuta Tiketissä.

Danko Jones on soittanut bändinä yhdessä pian jo 20 vuotta. Yhtyeen pitkään uraan on mahtunut tusinan verran julkaisuja, 15 Top-40-listasingleä, keikkoja mm. Guns’n’Rosesin ja Motörheadin kanssa ja lukuisia omia kiertueita ympäri maailman. Nokkamies Danko Jones on myös kunnostautunut suosituilla keskusteluohjelma-podcasteillaan, joita on kertynyt nettiin ladattavaksi jo yli sata jaksoa.

Bändi julkaisi tuoreimman albuminsa ”Fire Music” helmikuussa ja sen on kehuttu olevan bändin uran parhampia. Levy esittelee Danko Jonesille tutuksi tullutta äärimmäisen tiukkaa yhteensoittoa, tanakoita kitarariffejä ja näpsäköitä sanoituksia. Singlebiisistä ”Gonna Be A fight Tonight” on kuvattu myös vauhdikas video. ”Fire Musicilla” esittäytyy bändin uusi rumpali Rich Knox, joka on aikaisemmin vaikuttanut torontolaisbändi Flash Lightningissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Danko Jones (CAN)
+ Special Guest: Giuda (ITA)

Ma 5.10.2015 Klubi, Turku
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 30 euroa

Ti 6.10.2015 Klubi, Tampere
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 30 euroa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ke 7.10.2015 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 32 euroa

Lipunmyynti käynnistyy ke 6.8.2015 klo 9 Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat