Danzigin Skeletons-levystä vinyylipainos

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.8.2016
Kuva: Paul Brown
Kuva: Paul Brown

Rock-ikoni Glenn Danzig julkaisi viimeisimmän kokopitkän albuminsa ”Skeletons” viime marraskuussa. Nyt faneille on tarjolla tästä coverlevystä tehty kuvallinen limited edition -vinyyliversio, jota painetaan vain noin 1000 kappaletta.

Rakkaudella työstetyllä Skeletons-levyllä, jonka jäljet johtavat aina vuoteen 1979 saakka, Danzig coveroi artisteja (mm. Elvis Presley, ZZ Top, Black Sabbath, The Everly Brothers), joilla on ollut herraan suuri vaikutus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Nämä ovat luurankoja kaapissani, Danzig kertoi Los Angelesissa vuosina 2012-2015 äänitetystä levystä. -Monelle tulee ehkä yllätyksenä, että pidän tällaisista biiseistä. Voisi sanoa, että osa tästä musiikista on se perusta, se luuranko, jota kuuntelin nuorempana ja joka johti siihen musiikkiin, jota myöhemmin olen tehnyt. Jos ottaisit elämästäni pois Elviksen ja Sabbathin, en luultavasti olisi se Glenn Danzig, jonka tunnet. Olen iloinen, että molemmat puoleni ovat esillä tällä albumilla.

Skeletonsilla nähtävässä kuvassa esiintyvät Danzig ja malli Kayden Kross Skullface-meikeissä. Danzigin mukaan kallomeikki, jonka hän maalasi naamalleen kuvaussessiota varten liki 40 vuoden tauon jälkeen, oli alunperin David Bowien inspiroima.

-Yksi lempicoverlevyistäni on Bowien ”Pinups”, joten halusin kumartaa levyn kuvalla myös hieman siihen suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tällä hetkellä Skeletons-erikoispainoksen voi ostaa vain Nuclear Blastin verkkokaupasta, mutta se on myöhemmin saatavilla myös valikoiduista putiikeista 26. elokuuta alkaen.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat