Dead Samaritan julkaisee uuden albumin syyskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 13.8.2014

Dead Samaritan - The Devil TunesPirkanmaalainen death/thrash-yhtye Dead Samaritan julkaisee seuraajan loppuvuodesta 2012 ilmestyneelle ”The Only Good Samaritan…” -debyytilleen. ”The Devil Tunes” -nimeä kantava seuraaja julkaistaan syyskuun 12. päivä. Uutukaisella bändi on ujuttanut ärhäkkään metalliinsa entistä enemmän sekä mutkia että sävyjä tinkimättä kuitenkaan piiruakaan asenteesta tai laadusta.

”Haluttiin tehdä napakka kiekko, jossa deathrashin ohessa kuulee vaikutteita niin perinteisestä heavystä, klassisesta rock’n’rollista kuin punkistakin. Tarjolla on takuuvarmasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, raskaita riffejä ja melodisia sooloja sekä melkoisen synkkääkin puolta. Valendiksen äänestä saatiin kaivettua lisää raivoa ja räkää ja Fantom Studion Samu Oittinen puolestaan takasi, että myös soundeissa on kunnolla voimaa.”, yhtyeen kitaristi Marko Saarinen kertoo.

Dead Samaritan levynjulkkarikeikalla Lempäälän Välibaarissa 12.9. yhdessä Curimusin ja Nation Despairin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”THE DEVIL TUNES” BIISILISTA
1. In for the Kill 03:30
2. Out with Your Feet First 02:40
3. Raise a Riot 02:57
4. In the Wake of Burning Churches 02:45
5. The Madman’s Portrait 04:11
6. The Devil’s Tune 02:05
7. Darkness Brings the Beast 03:08
8. The Fire of Contempt 03:27
9. Apex Beast 02:53
10. Shoot ’em in the Head 03:21
11. Last Man Wears the Crown 05:45

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat