Death bluesia Tampereelta: Black Royalin uusi kappale kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2017

Tamperelainen Black Royal perustettiin vuonna 2013 tekemään musiikkia, jota tässä maassa perin vähän esitetään. Yhtyeen kulmakivinä ovat ollut alusta pitäen olleet seitsemänkymmentäluvun jynkytys, ysärideath sekä nykysludge ja joku onkin osuvasti luonnehtinut bändin musiikkia määreellä ”death blues”. Väite on helppo allekirjoittaa.

Toukokuun 12. päivä ruotsalais-suomalaisen Suicide Recordsin julkaisema ”Dying Star” 7” on seuraaja vuosina 2015 ja 2016 julkaistuille EP:lle. Samalla se antaa myös esimakua ensi vuoden alussa julkaistavalsa pitkäsoitosta, josta on suunnittelu teemalevyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Dying Star on selkeästi kaksiosainen kappale. Aluksi kynnetään meidän jo tutuksi tuomassa death blues -aallokossa groovaavin riffein ja tiukoin käännöksin. C-osassa tunnelma puolestaan vaihtuu täysin siirtäen meiningin hitaaseen, psykedeelisen ja jopa manaukselliseen julistukseen. Sinkun B-puoleksi valikoitui puolestaan meidän ensimmäiseltä EP:ltämme ”Reformation”, joka on yksi lempibiiseistämme ja jäänyt ainakin meistä aivan liian vähälle huomiolle”, bändin basisti Pete kertoo seiskan sisällöstä.

Seiskan nimibiisi ”Dying Star” katsottavissa jo nyt tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Royal suuntaa Ruotsiin Tröllhattanin Backstage Rockbariin yhdessä Age of Woen kanssa. Suomessa yhtye keikkailee 12.5. Helsingin Dubrovnicissa Plaguebreatherin, Sata Kaskelottia ja Spurgumin kanssa. Tampereella Vastavirran lavalle bändi kipuaa 19.5. sekä 30.6., jolloin mukana myös Plaguebreather, Sata Kaskelottia ja Ranger ja sama kattaus myös seuraavana päivänä 1.7. Lepakkomiehessä Helsingissä.

”DYING STAR” -BIISILISTA
1. Dying Star
2. Reformation

KOKOONPANO
Jukka – rummut
Pete – basso & taustalaulu
Riku – laulu
Toni – kitara & taustalaulu

DISKOGRAFIA
The Summoning Pt. 1 EP (Armless Stranger 2015)
The Summoning Pt. 2 EP (Armless Stranger 2016)
Dying Star 7” (Suicide Records)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/blackroyalmusic
http://www.blackroyal.fi
http://instagram.com/blackroyal_finland/

Luetuimmat

Uusimmat