Cannibal Corpse, kuva: Alex Morgan

Death metal -legenda Cannibal Corpse klubikiertueelle Suomeen heinäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.1.2018
Cannibal Corpse, kuva: Alex Morgan

Death metallin ehdottomiin legendoihin lukeutuva yhdysvaltalainen Cannibal Corpse saapuu kiertueelle Suomeen heinäkuussa. Yhtye nähdään 16. heinäkuuta Tampereen Pakkahuoneella 17.7. Oulun Hevimestassa, 18.7. Turun Logomossa ja 19.7. Helsingin Nosturissa. Liput maksavat ennakkoon alkaen 32 euroa, ja niiden myynti alkaa maanantaina 22.1. lippukaupoissa ja osoitteessa www.rle.fi.

Vuonna 1988 New Yorkin Buffalossa perustettu Cannibal Corpse on julkaissut 14 studioalbumia ja kaksi livelevyä. Heidän tuotantoaan on myyty jo yli kaksi miljoonaa kappaletta ympäri maailman, mikä on tehnyt heidät kaikkien aikojen suosituimmaksi death metal -yhtyeeksi.

Yhtyeen kokoonpano on muuttunut vuosien varrella, mutta sen alkuperäisiä kantavia voimia ovat yhä basisti Alex Webster ja rumpali Paul Mazurkiewicz. Yhtye on saanut vaikutteensa Slayerin ja Kreatorin kaltaisista kokoonpanoista, ja sen sanoitukset sekä levyjen kansitaide on nojautuvat paljolti kauhutarinoiden ja kauhuelokuvien teemoihin. Historiansa aikana yhtyeen esiintymisiä on jopa kielletty tai rajoitettu monissa maissa, kuten Saksassa ja Venäjällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cannibal Corpsen mittavia kehuja saanut viimeisin albumi, ”Red Before Black”, julkaistiin viime marraskuussa. Yhtyeen laulajana on toiminut vuodesta 1995 alkaen George ”Corpsegrinder” Fisher.

Cannibal Corpsen kiertue:
MA 16.7. Pakkahuone, Tampere.
TI 17.7. Hevimesta, Oulu.
KE 18.7. Logomo, Turku.
TO 19.7. Nosturi, Helsinki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat