Demon Hunter – Outlive

Kirjoittanut Jouni Lepistö - 14.4.2017

Metalcoren pioneereihin kuuluva amerikkalaisyhtye Demon Hunter julkaisi uuden albuminsa ”Outliven” maaliskuun viimeinen päivä Solid State Recordsin kautta. Bändi työsti kahdeksatta studioalbumiaan pisimmän ajan historiansa aikana, joten odotukset uuden julkaisun suhteen olivat vähintäänkin korkealla.

Demon Hunter pudotti kolme maistiaista ennen albumin julkaisua. Jotakuinkin tutulla sapluunalla kootun ”Cold Winter Sunin”, moderneja elektronisia soundeja ja väkevää tulkintaa sisältävän balladimaisen ”Died In My Sleepin” ja hieman hidastempoisemman ”Half As Deadin”. Sinkkujulkaisut aiheuttivat ajalle tyypilliseen tapaan sosiaalisessa mediassa pöhinää ja ristiriitaisia tunteita fanien keskuudessa. Toiset kehuivat kappaleita maasta taivaaseen, kun taas toisten mielestä Demon Hunter oli menettämässä maistiaisten perusteella otettaan ja oli muuttumassa vain sivuprojektiksi bändin jäsenille.

Kun isoa kuvaa pääsi vihdoin tarkastelemaan, albumin ensimmäinen kappale ”Trying Times” tarjoili varsin kiusoittelevan aloituksen, sillä rauhallinen, eeppisissä sfääreissä liikuskeleva intro antoi selkeän lupauksen homman räjähtämisestä käsiin positiivisessa mielessä. Näin käykin albumin toisen kappaleen ”Jesus Weptin” räjähtäessä soimaan. Albumia kuunnelleet voivat varmastikin samaistua tunteeseen siitä, että epäilyt bändin pehmenemisestä ovat puppua. ”Jesus Weptin” voi nimittäin sanoa olevan bändin 17-vuotisen uran vihaisin ja nopeatempoisin kappale. Tällainen yllätysmomentti ei ole itsestäänselvyys kovinkaan monelle yhtä mittavan uran tehneelle bändille. Tykityksen loputtua vuoronsa saavat selkeästi kevyempää linjaa edustavat singlelohkaisut julkaisujärjestyksessään, joista erityismaininta on annettava ”Died In My Sleepille”. Kappaleessa nimittäin tiivistyy erinoimaisesti ”Outliven” soundien raikkaus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sinkkukolmikon jälkeen on jälleen aika takoa kovempaa, kun raskaita ja melodisia osuuksia täydellisessä suhteessa yhdistelevä ”Cold Blood” saa vuoronsa. Ryan Clarkin kyky uudistua ja kehittyä laulajana on ehdottomasti yksi Demon Hunterin freesin soundin salaisuuksista, eikä mielestäni ole lainkaan huono asia, että joistakin albumin kappaleista huokuvat läpi miehen elektronisen projektin NYVESin äänimaailmat. Esimerkkinä tällaisesta biisistä toimii ”One Step Behind”, joka pitää albumin musiikillista tasapainoa yllä tarjoillessaan ”Outliven” rauhallisimman fiilistelykappaleen. Myös astetta raskaammassa, joskin pelkkiä puhtaita lauluosuuksia sisältävässä, ”Raining Downissa” syntetisaattori on suuressa roolissa. Vastavuoroisesti albumin tyyliuskollisinta ja perinteisintä linjaa edustavat ”Patience” ja ”Slight The Odds”, jotka palauttavat väkisinkin mieleen ”Storm The Gates Of Hell” ja ”The World Is A Thorn”-albumit.

”The End” nappaa välittömästi mukaansa ja nostaa intensiteettiä karjunnan palatessa sopivasti annosteltuna kuvioihin. Tämän kappaleen kohdalla ei voi kuin ihailla kuinka vaivattomasti biisi leijailee eteenpäin, ja jokainen osa kuulostaa loppuunsa asti suunnitellulta ja hiotulta. ”One Less” sen sijaan täräyttää moukarilla varoittamatta suoraan päin näköä ja pudottaa kuuntelijan jälleen perusasioiden äärelle aggressiivisella mättämisellä ja vihaisilla karjunnoilla. Onko kyseessä tosiaan sama bändi, joka muutama kappale taaksepäin nostatti suorastaan herkkiä tunteita pintaan? Kyllä on, ja juuri tällaisen laajan musiikillisen vaihteluvälin hallitseminen on aina ollut Demon Hunterin suurin vahvuus.

Kaiken kaikkiaan ”Outlive” tarjoilee perinteitä kunnioittavaa ja tuttua, mutta myös uudelta ja raikkaalta kuulostavaa Demon Hunteria. Kokonaisuus on musiikillisia makuhermoja hivelevän hyvin tasapainossa ”Outliven” kulkiessa kultaista keskitietä raskaiden ja melodisten osuuksien viidakossa. Tyylikkäästi modernisoiduista soundeista paistaa mielestäni loistavalla tavalla läpi vuosi 2017, ja kyseessä onkin ehdottomasti yksi ensimmäisen vuosineljänneksen kovimmista julkaisuista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9½/10

Kappalelista:
1. Trying Times
2. Jesus Wept
3. Cold Winter Sun
4. Died in My Sleep
5. Half as Dead
6. Cold Blood
7. One Step Behind
8. Raining Down
9. The End
10. One Less
11. Patience
12. Slight The Odds

Demon Hunter Facebookissa

[aesop_video align=”center” src=”youtube” id=”I8IsYditHIc” disable_for_mobile=”on” loop=”on” autoplay=”on” controls=”on” viewstart=”on” viewend=”on” revealfx=”off”]

Kirjoittanut: Jouni Lepistö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat