Demonurkka vol. 13 (vk 3/2016)

Kirjoittanut Tapio Aro - 24.1.2016

Demonurkka 2015Tämän viikon Demonurkkaan valituilla bändeillä on kaksi yhdistävää tekijää: suomenkieliset tekstit ja thrash metal. Suomenkielisistä lyriikoista ja päiden heiluttamisesta vastuussa ovat Vocatus, Syöveri ja SkiZma. Kaikilta kolmelta yhtyeeltä olen tuttuun tapaan valinnut yhden kappaleen kunkin poppoon taitoja edustamaan. Jutun lopussa selviää kappaleista parhaan tehtaillut yhtye, joka pääsee muiden Demonurkan voittajien tapaan kisaamaan paikasta KaaosZine-stagella tulevan kesän Nummirockissa.

 

Vocatus – ”B.P.B.Vocatus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsingin Pihlajamäen ostarin kautta Demonurkkaan saapuu Vocatus. Yhtye sekoittaa musiikillisen kiljunsa thrash ja death metallista sekä punkista. Vocatus on suoltanut yhden viisi kappaletta sisältävän ja nimellä ”Pyrstöyskä” kulkevan EP:n. Yhtyeen sanoituksellisista teemoista saa hyvän kuvan, kun vilkaisee EP:ltä löytyvien kappaleiden nimiä: ”Keskikalja kirkkoihin (666)”, ”Sunnuntaiyö, liskojen yö” ja ”Viljo & Pesari”. Kaikki EP:n kappaleet ovat todella vahvoja, joten parasta oli haastava valita. Päädyin kuitenkin lopulta kappaleeseen ”B.P.B.” sen riimien sekä loistavasti ajoitetun ja kriitikonkin hyväksyvästi ääneen naurahtamaan saavan välihuudahduksen takia. Yhtyeen vokalisti Roni Sjöblom ansaitsee kiitoksen todella selkeästi artikuloinnista, jonka ansiosta ajoittain hyvinkin nopealla tahdilla tippuvista riimeistä saa mukavasti selvää. Tuotannonkin puolesta ”B.P.B.” toimii kuin punkkarin suoli kiljuhumalan jäljiltä. Kerrassaan loistava bändi ja kappale.

vocatus (2)

https://www.facebook.com/Vocatus-612232812252431/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Syöveri – ”Trash 205syöveri logo

Rovaniemen syövereistä Demonurkkaan saapuu Syöveri, jonka musiikillista ilmaisua voi kuvailla melodiseksi thrash metalliksi. Yhtye on toiminut nykyisellä kokoonpanolla vuodesta 2005, joten märkäkorvista ei ole kyse. Syöverin viimeisin julkaisu on omakustanteinen EP ”Räjähtää”, joka sisältää viisi hyvillä saundeilla nauhoitettua kappaletta. Kappaleista eniten thrashiä on EP:n päätösraita ”Trash 205”, jonka valitsin yhtyettä edustamaan. Kappale koostuu melodisesta kertosäkeestä sekä moshaamaan yllyttävistä thrash-riffeistä. Kaikki kappaleen osa-alueet toimivat suhteellisen mallikkaasti, mutta omaperäisyyttä yhtyeeltä jää kaipaamaan.

Syöveri

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


https://www.facebook.com/syoveri/

 

SkiZma – ”PääomaniskiZma

Kuhmolaislähtöinen SkiZma saapuu Demonurkan ihmeteltäväksi neljä kappaletta sisältävän ”Harha”-demonsa kanssa. SkiZma on musiikkinsa puolesta kuin Stam1nan progressiivinen pikkuveli. Yhtyeiden välillä on myös muita yhtäläisyyksiä, kuten kantaaottavat sanoitukset sekä yhtyeiden nimien kirjoitusasu. SkiZman ”Harha”-demolta Demonurkkaan olen nostanut kappaleen ”Pääomani”, jossa yhtye käsittelee rahan valtaa. Kappaleessa on niin paljon hyviä ideoita ja koukkuja, että niitä jopa tuhlaillaan. Hyvähän se on, että ideoita riittää, mutta nyt ainakaan tämä kuulija ei kerkeä kunnolla mukaan oikeastaan yhteenkään loistavaan riffiin. Esimerkiksi neljän minuutin kohdalla tuleva kitaramelodia on sen verran hyvä, että sitä olisi viidentoista sekunnin sijaan kuunnellut vaikkapa kokonaisen minuutin. Kappaleen outro on oikeastaan ainoa paikka, jossa oivallisesta riffistä pääsee vähän pidemmäksi aikaa nauttimaan. Ideoiden tuhlailu saattaa tosin olla yhtyeen tietoinen valinta, sillä progressiivisesta musiikistahan tässä on kyse. Suurempaa kuulijakuntaa kosiskellessa helposti lähestyttävät melodiat ovat kuitenkin kovaa valuuttaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

SkiZma
https://www.facebook.com/SkiZmaband

 

Tämän viikon voittajaksi valikoitui Vocatus, joka täten pääsee aiempien Demonurkan voittajien tapaan kilpailemaan paikasta KaaosZine-stagella ensi kesän Nummirockissa. Demonurkan voittajista tullaan valitsemaan kaikkiaan neljä yhtyettä KaaosZine-stagelle yleisöä viihdyttämään.

Jos mielit yhtyeesi kanssa Demonurkkaan, lähesty meitä demollasi osoitteessa http://kaaoszine.fi/demoupload/.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat