Demonurkka vol. 47 (vko 51/2016)

rp_Demonurkka-2015-245x173.jpgHard rockia eli kovaa rokkia on lanttulaatikon sulattelun kaveriksi tarjolla tämän viikon Demonurkassa. Kolme demoläjästä löytynyttä ja sitä kovaa rokkia meille tarjoilevaa yhtyettä ovat Antic Tone, Tequila of Liberation ja Feral Burn, joista jokaiselta olen valinnut yhden kappaleen teille soitettavaksi. Jutun lopussa selviää kappaleista viikon paras ja siitä vastuussa oleva yhtye, joka pääsee kilpailemaan vielä pimennossa majailevista palkinnoista.

Antic Tone – ”Unrequitedantic-tone

Helsingistä tulevalla Antic Tonella on valttikortti nimeltä Teemu Kairamo. Kairamo on yhtyeen lalulaja-kitarasti, jonka loistavasta laulusoundista tulee mieleen laulajasuuruudet kuten Layne Staley ja Eddie Vedder. Yksin Kairamon ääni ei kuitenkaan Antic Tonea kannattele vaan yhtyeen sävellyskynä on myös oivallisessa terässä. Alkuvuodesta julkaistu ja nimellä ”Antic Tone” kulkeva EP on tyylikäs kokonaisuus. Julkaisun hienoimpia kappaleita on kaunis ”I Rely On You”, jonka säkeistöissä vain kitaralla säestetty Kairamon laulu pääsee oivallisesti oikeuksiinsa. EP:n menevämpää puolta tarjoilevat julkaisun selkeimmät hitit ”Maroon” sekä ”Unrequited”, joista jälkimmäisen olen valinnut teille soitettavaksi. Homma toimii todella hyvin, joten minulla on vain yksi neuvo Antic Tonen kavereille: Pitäkää nyt herranjestas siitä Kairamosta kaksin käsin kiinni, jottei kaveri eksy kykyjenetsintäkilpailujen pahamaineiseen maailmaan pikavoittoja metsästämään.

Antic Tone Facebookissa

 antic-tone3

Tequila of Liberation – Parties You Don’t Belongtequila-of-liberation

Tampereen kotipaikakseen mainitseva Tequila of Liberation lähestyy Demonurkkaa viisi kappaletta sisältävällä ”Hypnagogia” EP:llään. Räp-vaikutteista ”Weekend Is Everything”-kappaletta lukuun ottamatta EP sisältää perinteistä hard rock -menoa isoine sooloineen ja melodisine kertosäkeineen. Hard rock-perinteiden tapaan EP:ltä löytyy tietysti myös tunteikas balladi. Räppiin tai balladeihin Tequila of Liberationin ei silti kannata kokonaan vaihtaa, sillä parhaiten homma luistaa EP:n suoraviivaisissa rock-rytistyksissä ”Hypnagogia”, ”Bitch!” ja ”Parties You Don’t Belong”, joista kiinnostavin on ”Parties You Don’t Belong”. Kappaleen parhaita puolia ovat väkevillä melodioilla varustettu kertosäe sekä hyvää kontrastia kappaleeseen tuova välikohta. Erityismaininta menee kertosäkeiden lopuissa kuultaville laulajan korkeille kiljahduksille, jotka herättävät vatsa perunalaatikkoa täynnä torkkuvan kriitikonkin.

Tequila of Liberation Facebookissa

tequila-of-liberation

Feral Burn – Cage of Timeferal-burn

Ensi vuonna kymmenen vuotta kasassa ollut Feral Burn lähestyy Demonurkkaa järjestyksessä neljännellä EP:llään. Julkaisu kantaa nimeä ”Cage of Time” ja sisältää neljä kappaletta, joista vahvin on ehdottomasti melodinen nimikkokappale ”Cage of Time”. Kappale on kestoltaan vähän päälle kahdeksan minuuttia, joten kunnianhimosta Feral Burnin kavereita ei käy syyttäminen. Led Zeppelininsä Feral Burnin kaverit ovat ilmeisesti kuunnelleet varsin tarkasti, sillä ”Cage of Timen” lopussa on kuultavissa pienoinen hatunnosto näille raskaan rockin legendoille. ”Stairway to Heavenin” tasolle ”Cage of Time” ei yllä, mutta on siinä silti paljon hyviä puolia kuten säkeistöjen ja kertosäkeiden melodiat sekä kolossaaliset kitarasoolot.

Feral Burnin kotisivut

feral-burn

Viikon paras kappale on ”Unrequited”, josta on vastuussa loistava Antic Tone.

Mikäli mielit yhtyeinesi kanssa Demonurkan syyniin, pistäpä demoasi tuohon osoitteeseen: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Lue lisää aiheesta

Demonurkka Vol. 62 (vko 16/2017) Kevään kynnyksellä Demonurkan rovio palaa entistä kirkkaampana, sillä kevät on demobändien luvattua aikaa. Uusia kuunneltavia teoksia satelee postilaa...
Demonurkka vol. 61 (vko. 15/2017) Tämän viikon Demonurkassa keskitytään suomenkieliseen rockiin. Demojen sankasta joukosta olen kaivanut kolme yhtyettä kyseistä genreä edustamaan. Nämä...
Demonurkka vol. 60 (vko 14/2017) Kevät tekee jo vauhdilla tuloaan, ja kelien valoistuessa on enemmän intoa ja virtaa. Tämän kaiken energian voi käyttää vaikka musiikin kuunteluun, jot...
Demonurkka vol. 59 (vko. 13/2017) Huhtikuun ensimmäisessä Demonurkassa ollaan melodisen metallin äärellä. Tätä metallin ja melodioiden perinnetietoista sekoitusta teille tarjoilevat Te...