Demonurkka vol. 94 (vk 8/2018)

Kirjoittanut Tapio Aro - 25.2.2018

Tällä viikolla Demonurkassa tarkastellaan Oulun demobändien musiikkitarjontaa, teemana on siis Oulu. Kolme demokasasta löytämääni Oulusta ponnistavaa yhtyettä ovat Bizarre Occult Ritual, Sirakh ja Lost Division, joista jokaiselta olen valinnut yhden kappaleen teille soitettavaksi. Näistä parhaimman kappaleen tehtaillut yhtye pääsee kilpailemaan paikasta tulevan kesän Nummirockiin.

https://www.facebook.com/BizarreOccultRitual/

Bizarre Occult Ritual – ”Death Process

Bizarre Occult Ritual on trio, joka pyrkii tekemään musiikilla oikeutta yhtyeen nimelle. Demonurkan ihmeteltäväksi yhtye on toimittanut neljä kappaletta sisältävän, livenä äänitetyn ja nimellä ”Death Process” kulkevan EP:nsä. Ensimmäinen kappale ”Death Process” lähtee rytinällä liikkeelle ja herättää kiinnostuksen. Erityisen vaikutuksen tekevät laulajan taidot, pätevät laulumelodiat sekä kappaleen kiinnostava rakenne. Toisena kappaleena herkkupala nimeltä ”Obscured”, joka esittelee yhtyeen astetta rauhallisempaa ja melodisempaa ilmaisua. Kappale on taidolla rakennettu ja pureutuu tajuntaan salakavalasti ja tulee sieltä suun kautta ulos epämääräisenä mölinänä, joka apinoi kappaleen melodiaa. Seuraava kappale ”Carrion Eaters” nostaa tempoa ja tuntuu pomppaavan jopa katurockin tai grungen puolella ensimmäisen kappaleen ollessa lähempänä black rockia ja toisen melodista synkistelyä. ”Carrion Eaters” ei tunnu oikein sopivan kokonaisuuteen, vaikka onkin sinällään kelpo rock-pläjäys. EP:n päättää kuusiminuuttinen ”In An Opiate Dream”, joka palauttaa menon taas astetta rauhallisempiin ja nimensä mukaisesti myös huuruisempiin tunnelmiin. Kappaleen parhaita kohtia ovat suoraan asiaan menevä introriffi, vahvoilla melodioilla kulkeva ja toiveikkaasti alkava, mutta epätoivoiseksi kääntyvä kertosäe sekä huuruinen kitarasoolo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Death Process” EP:n parhaat kappaleet ovat väkevä nimikkokappale ”Death Process” ja loistavilla, mutta niin haikeilla melodioilla kulkeva ”Obscured”. Suosittelen tutustumaan molempiin kappaleisiin, mutta voiton vie tällä erää ”Death Process” monipuolisuutensa ansiosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/sirakhband/

Sirakh – ”Heart of Fire

Vuonna 2013 perustettu Sirakh, entinen Seraph, luonnehtii musiikkiaan dark alternativeksi eli synkäksi vaihtoehtomusiikiksi. Mahdollisiksi vaikutteikseen yhtye mainitsee muun muassa HIMin, Type O Negativen, Killing Joken ja Depeche Moden, joista etenkin kahden ensimmäisen vaikutus on kuultavissa yhtyeen kappaleessa ”Heart of Fire”. Kappale alkaa mukavasti jytisevällä intoriffillä, mutta tunnelma laskee kuitenkin ensimmäisen säkeistön kohdalla, sillä siinä kuultavat räkäiset puhevokaalit eivät tunnu sopivan kappaleeseen sitten ollenkaan. HIMille kunniaa tekevä kertosäe nostaa onneksi kappaleen suosta hyvillä melodioillaan. Myös vokaalit kulkevat kertosäkeessä paljon puhtaammin kuin säkeistöissä. Muista kappaleen kohdista plussan puolelle hyppää virkeä kitarasoolo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/lostdivisionband/

Lost Division – ”Don’t Blame Me

Vuonna 2016 perustettu Lost Division mättää metalliin kallellaan olevaa hardrockia. Demonurkan kuunneltavaksi yhtye on lähettänyt kappaleensa ”Don’t Blame Me”. Kappaleen hyviä puolia ovat kitaraleadit sekä laulajan soundi, jossa on kuultavissa kaikuja tanssilavoilta. Kokonaisuutena kappale on perusvarmaa tasoa herättämättä tunteita suuremmin suuntaan tai toiseen. Jos Lost Divisionia jostain voi syyttää, niin riskittömistä sävellyskynistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viikon paras kappale on loistava ”Death Process”, josta on vastuussa Bizarre Occult Ritual. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta ensi kesän Nummirockiin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat