Derek Sindel kertoo bändinsä tulevasta levystä ja pienen bändin kohtaamista haasteista

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.9.2015

Derek_Sindel_Rock_Band_derekjajimmyTamperelainen hard blues -yhtye Derek Sindel Rock Band julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa lokakuun 2.10. 2015. Kaaoszine kävi jututtamassa bändin nokkamiestä Derek Sindeliä levyn julkaisun tiimoilta. Derek kertoi myös pienen mittakaavan bändin kohtaamista haasteista levyn tekemisen ja keikkojen järjestämisen suhteen.

Kaaoszine: Terve Derek! Miten vuosi on lähtenyt liikkeelle Derek Sindel Rock Bandin leirissä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Derek Sindel: Hyvin rauhallisesti ollaan aloitettu tämä vuosi, lähinnä juonia punottu tänne syksyn suuntaan. Valmis levy taskussa ollaan odotettu julkaisuajankohtaa. Videota pitäisi tehdä ja levyjulkkarikeikka on 10.10.

Levyn pitäisi olla hyvä niin keikkaakin pitäisi olla luvassa lisääkin.Viimeksihän meillä oli keikka toukokuussa, niin nyt ollaan vähän vedetty henkeä välissä. Meininki on aika leppoisa, joka päivä ei treenata, eikä joka viikolla ole keikkaa. Tähän asti ollaan rauhallisesti työstetty levyä ja keikkailtu fiiliksen pohjalta. Ohessa ollaan keräilty vuosien saatossa budjettia, kun levyn teko on nykyään niin kallista.

Kaaoszine: Kauanko te nyt olettekaan soittaneet yhdessä? 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Derek Sindel: Tällä porukalla on soitettu jo 10 vuotta. Rumpalin kanssa jo 15 vuotta, jo ennen DSRB:ta. DSRB:n edeltäjäkokoonpanolla ei edes keikailtu vielä, vaikka ensimmäinen demo tulikin julkaistua jo silloin.

Kaaoszine: Kuvailisitko vähän bändiänne?

Derek Sindel: Derek Sindel Rock Band on orgaaninen rokkibändi, joka toimii hyvällä polttoaineella. Kun on meininkiä ja energiaa, niin touhutaan enemmän. Jos on tarve vetää henkeä välillä, niin sitten tehdään niin. Ikinä meillä ei ole mikään kiire ollut, musiikkia tehdään sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.

Derek_Sindel_Rock_Band_kokobändiKaaoszine: Miten sanoisit, että bändi on kehittynyt aikojen saatossa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Derek Sindel: Bändi on kehittynyt runsaasti, yksilöinä ja yhtyeenä. Perusidea on kuitenkin edelleen ihan sama, se ei ole muuttunut. Bändin studiosoundi on kehittynyt kaikkein eniten, koska aikaisemmin on lähdetty puhtaasti taiteelliselta pohjalta, niin levy levyltä on alkanut kuulostaa enemmän tuotetulta. Nyt annettiin Olli Anttilalle vapaat kädet toteuttaa tuottoa, niin tämä uusi materiaali voisi sopia jopa radioon.

Kaaoszine: Kertoisitko lukijoillemme, minkälaisesta musiikista on kyse?

Derek Sindel: Musiikkimme on yhdistelmä junttirockia ja hard bluesia, toisin sanoen kovaa tulkintaa ja tiukkaa komppia sekä sähkökitaraa. Eniten sitä kovaa tulkintaa ja antaumusta. Bändi on raaka trio, ilman turhaa hienostelua.

Kaaoszine: Teiltä ilmestyy tosiaan ensimmäinen pitkäsoitto 2.10. Poikkesiko levyn tekeminen aikaisemmista EP-julkaisuista, jos niin mitä tehtiin eri tavalla? Kuinka kauan levyä työstettiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Derek Sindel: Levy kantaa nimeä “IIII” ja sitä tehtiin puolitoista vuotta, aloitettiin -13 kesällä ja viimeiset äänitykset saatiin valmiiksi -14 joulukuussa. Levyä tehtiin pitkään ja huolellisesti. On ollut siis aikaa soittaa ja laulaa hyvin sekä tehdä tietokonetyötkin niiden vaatimalla tarkkuudella.

Tällä kertaa soitettiin kaikki raidat erikseen, kun aikaisemmin ollaan vedetty kaikki kerralla nauhalle. Levyllä on soitettu edellisiin levytyksiin verraten useampia soittimia ja keskitytty tarkemmin soundimaailman rakentamiseen. Käytettiin ensimmäistä kertaa myös ulkopuolista tuottajaa, kun kaikki aikaisemmat julkaisut on tehty omin päin.

Levyyn on sijoitettu myös enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Tästä seuraa tottakai tietynlaisia taloudellisia paineita. Toivotaan nyt kovasti, että saadaan hyödynnettyä tämä panostus vielä tulevaisuudessa. Jää nähtäväksi tuleeko tästä ensimmäinen ja viimeinen levy, vai lähteekö homma tästä vielä kasvuun.

Kaaoszine: Miten bändinne kesken jaetaan biisien tekoprosessin vastuut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Derek Sindel: Minä sävellän ja sanoitan, sitten loppua kokonaisuutta katsotaan bändin kanssa yhdessä. Tämä on ollut sellainen tapa, mihin tämän bändin kanssa on totuttu. Hyvin toimiva systeemi on kannustanut minua lauluntekijänä ja saanut minut kokeilemaan uusia ideoita myös muiden projektien kanssa.

Derek_Sindel_Rock_Band_promo2Kaaoszine: Olette julkaisseet biisejä muun muassa facebookissa ennen levyn ilmestymistä, minkälaista palautetta olette saaneet uusista kappaleista?

Derek Sindel: Niitä on lähinnä kehuttu, palaute on ollut kautta linjan positiivista. Eräskin henkilö kommentoi, että on niin kovaa kamaa, että aikoo tulla katsomaan levynjulkkarikeikkaa O’Harasiin. Ihan tuntemattomatkin ihmiset ovat painaneet tykkää-nappia. Tässä mittakaavassa olen kyllä erittäin tyytyväinen saatuun huomioon.

Kaaoszine: Koetko, että Facebook on bändille hyvä tiedotuskanava?

Derek Sindel: Facebookissa ilmoittelu on parempi kanava kuin ei ilmoittelua ollenkaan. Tiedottamisen kannalta kyllä ihan hyvä väylä. Siellä on mahdollisuus olla olemassa. Ilman internetiä ei tämäkään bändi olisi näin vahvasti olemassa. Uskoisin, että sitä kautta joku muukin ihminen tietää, että ollaan olemassa.

Kaaoszine: Mainitsit, että olette tekemässä videotakin, mistä biisistä video on tarkoitus tehdä ja voitko kertoa siitä tarkemmin jotain?

Derek Sindel: Huomenna pitäisi kuvata “Rautatie”-biisistä tyylikäs ja yksinkertainen video, vielä en uskalla paljastaa sen enempää, kun ei tiedetä vielä, mitä siitä on tulossa.

Derek_Sindel_Rock_Band_rautatieKaaoszine: Biisistä itsestään voit varmasti kertoa lukijoille vähän lisää?

Derek Sindel:Rautatie” on siitä hauska biisi, että siinä on käytetty rautatietematiikkaa jatkuvuuden merkityksessä. Se on itse asiassa vanhimpia biisejä, joita ollaan yhdessä tehty.

Biisissä yhdistyvät omasta mielestäni bändin parhaat puolet, paljon bluesia, rokkia ja hyvää soittamista, huuliharppua ja slidekitaraa. Rupisempaa soundia ja stemmalaulua, paljon sellaista mitä on vuosien aikana opeteltu. Kyseessä on mielestäni yksi levyn onnistuneimpia kappaleita.

Kaaoszine: Onko levyn julkistamisen jälkeen odotettavissa keikkailua? Missä päin Suomea DSRB voidaan nähdä livenä?

Derek Sindel: Paikallinen Tampereen kiertue on tiedossa, O’Harasin jälkeen on tiedossa keikat ainakin Aikalisässä ja Vikkulassa. Ainahan tamperelaista myös Helsingin valloittaminen kiinnostaa. Jos tekee hyvän levyn, niin se voisi poikia keikkaa ja näin ollen mahdollisuuksia päästä kauemmaskin keikkailemaan. Keikkoja pyritään nyt tekemään ainakin sen verran että saadaan levyn kulut katettua.

Kaaoszine: Onko keikkojen järjestäminen teidän mittakaavanne bändille helppoa?

Derek Sindel: Keikkojen järjestäminen ei kyllä ole helppoa, kun bändillä ei ole aktiivista keikkamyyjää. Nykyään ei myöskään ole helppo myydä bändiä keikoille, joissain paikoissa jopa karaoke voi vetää enemmän ihmisiä kuin bändi, ellei kyseessä ole joku Cheek. Tai sitten pitäisi soittaa paikalliseen makuun sopivaa viihdemusiikkia. Jokaisessa kaupungissa on kuitenkin oma tyylinsä, johon ei välttämättä toisen kaupungin tyyli istukaan.

Derek_Sindel_Rock_Band_promo1Kaaoszine: Onko sinulla vielä viimeisiä terveisiä faneillenne ja Kaaoszinen lukijoille?

Derek Sindel: Tulevilla keikoilla olisi kiva nähdä tuttuja ja uusiakin ihmisiä. Hyvä meininki on bändin pääasia ja tavoite on se, että myös yleisöllä olisi keikoilla hyvä meininki. Ihmiset! Ostakaa levy ja tulkaa keikoille. Tutustukaa laadukkaaseen bändiin, jos kitaran vingutus ja rumpujen paukutus kiinnostaa.

Teksti: Nina Hurme

Kuvat: Marinella Ruusunen

Luetuimmat

Uusimmat