Devin Townsend & Fear Factory, Pakkahuone, Tampere 8.11.2012

Kylmenevään alkutalven iltaan sai huomattavaa lämmikettä torstaina 8.11., kun Tampereen Pakkahuoneen lauteille nousi kaksin kappalein massiivisia metalliorkestereja, Fear Factory ja Devin Townsend Project. Saavuin seurueeni kanssa tapahtumapaikalle varsin sopivasti ennen ensimmäisen aktin aloittamista, ja sitä sijoituttiin kuuntelemaan miksauskopin viereen.

Illan siis avasi yhdysvaltaisen industrial-metallin kärkinimiin lukeutuva Fear Factory. Bändi muisti mainostaa keikkansa aikana jopa turhan monesti, että tänä vuonna on julkaistu uusi levy, joka kantaa nimeä “Industrialist”. On myönnettävä, että bändillä oli rokkikukkojen elkeet hallussa, mutta muuten esiintyminen ei ollut järin vakuuttavaa. Townsend muisti kuitenkin illan mittaan kiitellä ja kehua lämmittelijäänsä.

Kaikkein eniten korvaan särähti bändin vokalisointi. Parhaimmillaankin Burton C. Bell kuulosti siltä, kuin kärsisi huomattavasta kurkkukivusta, ja pahimmillaan mieleen tuli eroahdistuksesta kärsivä koira. Moneen otteeseen tuli myös huomattua, ettei laulusta erottunut musiikin takaa juuri mitään.

Soitanta itsessään oli suhteellisen taidokasta, mutta vaikka kuinka yritin, en kyennyt erottamaan varsinkaan setin loppupuolen biisejä toisistaan. Biisien vaihtumisen pystyi päättelemään lähinnä niiden välissä esiintyneistä tauoista. Tällä kokemuksella on pakko sanoa, että en ole juoksemassa levykauppaan ostamaan “Industrialistia”, vaikka se olisi kuinka kehuttu. Tässä vaiheessa lienee jo turvallista tunnustaa, että olin keikalla vain illan pääesiintyjän vuoksi.

Lämppäri pudotti riman siis varsin alas, joten loppuillalta oli lupa odottaa vähintään sujuvampaa suoritusta. Setin alkuun sijoitettu soundcheck piilotettiin hienosti huumorin alle, ja tunnelma alkoi hiljalleen kohota korkeammalle. Yleisöstäkin huomasi varsin välittömästi, kenen keikkaa Pakkahuoneelle oli saavuttu katsomaan. Fear Factoryn keikan aikana ympäri Pakkahuonetta hajaantunut ihmismassa tiivistyi lavan eteen kuin taikaiskusta.

Vaikka keikka vedettiin Devin Townsend Project -nimen alla, oli suurin osa biiseistä peräisin Townsendin muusta tuotannosta, mikä tuli pienenä yllätyksenä, kun Project-otsikon alla on kuitenkin julkaistu viiden levyn verran materiaalia. Juhlia tämä tokikaan ei hidastanut, vaan kansa otti koko setin vastaan riemumielin.

Minun suustani kuullaan usein lause “Tulin kylläkin kuuntelemaan musiikkia, en välispiikkejä”. Tällä kertaa moista ei kuultu, vaikka välillä pidempiä spiikkejä kuultiinkin. Townsendillä nimittäin on show niin hyvin hallussa, että välispiikit olivat kuin parasta stand up -komiikkaa ja jatkoivat soundcheckin piilottaneen intron henkeä varsin aukottomasti.

Bändin intensiteetti oli aivan omaa luokkaansa, oikeastaan ainoan suvantovaiheen tarjosi uudelta “Epicloud”-levyltä tutuksi tullut “Where We Belong”. Tämä oli ainut biisi, jonka erityisesti toivoin kuulevani keikalla. Jos se olisi jäänyt kuulematta, olisi voinut keikasta jäädä laimeampi maku. Nyt kuitenkaan en jäänyt kaipaamaan muuta kuin ehkä Anneken vokalisointeja. Siinä on naisella niin upea ääni, että vähemmästäkin herkistyy. Devinin itsensäkin kuuleminen on jo omaa luokkaansa, harvan miehen – tai edes naisen – ääniskaala riittää noin laajaan alaan.

Bändin esiintymisestä huokui läpi koko keikan positiivinen energia, ja yleisö eli mukana kuin viimeistä päivää. Juhla sen kun parani loppua kohden, kun setistä löytyi kunnon hittikimara, jonka avasi Devin Townsend Bandin tunnetuksi tekemä “Vampira”. Sen jälkeen yleisö sai kehotuksen “Let me see your jazz hands!” ja näin tehtiin “Lucky Animalsin” tahtiin. “Juularin” raivopäisyyden jälkeen kuultu “Grace” tuntui oikeasti “herkältä rakkauslaululta”, jollaiseksi Devin sitä nimitti.

Tässä vaiheessa yleisölle kerrottiin, ettei encorea tule, koska “they’re so gay”. Tosin seuraavaan hengenvetoon saimme kuulla myös, että bändi aikoo esittää poistuvansa, jolloin saa taputtaa halutessaan, koska pari biisiä olisi edelleen takataskussa. Kyllähän ne pari sitten kuultiinkin, “Ocean Machine: Biomech” -albumilta “Life” ja “Terrialta” “Deep Peace”, jotka pehmensivät laskun loppuiltaan varsin mukavasti kaiken ryminän ja kaahailun jälkeen. Keikan päätteeksi kuultiin myös lupaus, että Ziltoidia kuullaan tulevaisuudessa. Tämä siis sen takia, että yleisössä näkyi useampikin Ziltoid-aiheinen paita.

Seuraavana päivänä juhlimisesta vähän väsynyt toimittaja jaksoi kuitenkin juosta levykauppaan ostamaan “Epicloudin” muiden Project-levyjen jatkeeksi ja jää odottelemaan bändin paluuta ja uutta materiaalia niiden tahdissa.

Raportti: Nina Hurme
Valokuvat: Maija Saari