Diabolical Messiah – Satan Tottendemon Victory!!! (RE)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.8.2014

Chileläisen Diabolical Messiah-yhtyeen debyytti ”Satan Tottendemon Victory!!!” julkaistiin vinyylillä ruotsalaisen Blood Harvestin kautta 4.elokuuta 2014. Levy on alunperin julkaistu CD:llä joulukuussa 2010 eikä yhtye ole sen jälkeen tuottanut kuin yhden split-julkaisun uutta materiaalia. Kyseessä oleva levy on myös sen ainoa täyspitkä 15-vuotisella urallaan.

Ensimmäinen varsinainen kappale ”Celestial Ceremony” aloittaa lupaavasti vanhemman Morbid Angelin tyylisellä ryminällä. Alku on on nopeaa paahtamista, jonka pintaan noin minuutin jälkeen ilmestyy minimaalinen, mutta hyvin taustaansa sopiva lead-kitara. Rakenne on tyypillinen ja itseään toistava, mutta toisaalta se luo siihen vakautta, mikä monesti puuttuu teknisiltä death metal bändeiltä. Lopun sinetöivät ilkeän kuuloiset stemmakitarat ja kappale saa alun vaikuttamaan varsin lupaavalta. Seuraava raita ”Buried Throne” viljelee osittain samanlaista riffittelyä kuin edeltäjänsä, mutta on silti selvästi tylsempi toteutukseltaan. Keskiosan jylläävä suvantokohta mataline melodioineen saa jalan polkemaan tahtia, mutta se jääkin biisin kohokohdaksi. Valitettavasti tämän jälkeen materiaali taantuu geneeriseen death metal muottiin, jota esim. Deicide on esitellyt lukuisilla levyillään. Laulusovitukset ovat ennalta-arvattavia ja vinkuvat Slayer-soolot turhan tyypillisiä.

Pientä toivon kipinää tarjoilee kuudes raita ”Curse Of Megatons”, joka esittelee jälleen kakkosraidasta tuttuja synkkiä melodioita ja jotain muutakin tulkitsemistapaa kuin Marduk-tyyppistä paahtamista riffien alusta loppuun. Mainitsemisen arvoiseksi nousee vielä viimeinen kappale ”Sicarius/Outro” joka on vihaisuudessaan ja brutaaliudessaan esikuviensa veroinen. Biisin loppupään riffittely tuo mielikuvia jopa Nile-tyyppisestä ilmaisusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuntuu kuin levyllä painisi kaksi yhtyettä. Toinen huomattavasti lupaavampi, oikeasti hyvänkuuloinen death metal bändi ja toinen taas tyypillistä ja ennalta-arvattavaa tuubaa soittava death/thrash-akti. Vaikutelmalta täytebiiseistä ei voi välttyä ja tuntuu kuin levy olisi kasattu turhan kiireessä.

Chileläinen death metal on kartuttanut mainetta brutaaliudellaan ja uskollisuudella tummille sekä rosoisille soundeille. Tähän kategoriaan uppoaa tämäkin julkaisu, mutta onko soundeilla loppupeleissä niin paljoa merkitystä, jos itse materiaali ei ole vahvaa? Onko välttämättä merkitystä sillä, että bändi on verrattavissa vanhan koulukunnan kastiin, jos se julkaisee debyyttinsä 20 vuotta niitä myöhemmin?

Ostaisin kyllä levyn, jos se vinyylimuodossa tielleni osuisi, muttei se varmastikaan päätyisi kovinkaan korkealle soittolistassa. Sillä on hyvät hetkensä, mutta valitettavasti vain puolet materiaalista erottautuu edukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

01 Salve Satanas
02 Celestial Ceremony
03 Buried Throne
04 Divine War
05 Intro/Panzerkampfwagen
06 Curse Of Megatons
07 Master Of Chaos
08 Perverse Domain
09 Sicarius/Outro

Official Facebook Page

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat